Elokuvan värit ovat harmaa, musta, varakkaan kodin minimalistiset värit, köyhemmän kirjavat, autiotalon ruosteiset käytävät. Alussa nähdään liikkumaton lampi, ehkä juuri marraskuisessa valossa, siniharmaassa usvassa, lehdettömät puut rannoillaan, jäätymässä hiljalleen.
Sieltä astutaan 12-vuotiaan Aljoshan maailmaan. Aljosha lennättää maasta löytämäänsä punavalkoista varoitusnauhaa matkalla koulusta kotiin. Kotona hän on näkymätön, olematon tai häiriötekijä. Vanhemmat ovat eroamassa, äiti, Ksenja on häijy ja miehelleen vahinkoraskaudesta 12 vuoden jälkeenkin katkera. Hän on jo löytänyt itselleen uuden miehen, varakkaamman, paremman. Myös isä, tiukan ortodoksin johtamassa firmassa - erota ei pidä, perhe on oltava - työskentelevä Boris on löytänyt uuden naisen ja "pannut tämän taas paksuksi". Nyt vanhemmat riitelevät pojasta, jota kumpikaan ei haluaisi. Poika itkee äänetöntä itkua kylpyhuoneen oven takana. Ostajat tulevat jo katsomaan asuntoa, äiti läppäisee pöydän vierellä istuvaa poikaansa näiden nähden. Molempien vanhempien uutta elämää seurataan tahoillaan. Koti on enimmäkseen pimeä ja tyhjä. Kunnes Aljosha katoaa.
Andrei Zvjagintseviä on syytetty oman pesän likaamisesta, sen verran synkkiä hänen antamansa kuvat nyky-Venäjästä ovat. Hän on itse kieltänyt olevansa yhteiskunnallinen ohjaaja. No, kyllä nämä hänen elokuvansa terävästi nyky-yhteiskuntaa kuvaavat - niin miksei niitä sitten voisi sellaisiksi kutsua, höh? On tämä asetelma toki yleismaailmallinenkin: pariskunnasta on tullut perhe ei-toivotun raskauden jälkeen. Ja ilmeisesti ohjaaja saa jatkossakin tehdä kotimaassaan elokuvia, kunhan ei liian kuuluvasti julista yhteiskuntakriittisyyttään.
Naiskuva elokuvassa on kammottava: naiset hiovat itsestään kauneussalongeissa entistä hehkeämpiä, varakas mies on tähtäimessä, ottavat itsestään selfieitä jatkuvalla syötöllä ja ovat kamalia suustaan. Toisaalta, mieskin saa osansa: Boris on välinpitämätön laiskanpulskea vätys, joka vain laskeskelee miten selvitä seuraavaan suhteeseen sen enempiä ponnistelematta. Naisen kovuus on kuitenkin kuvattu räikeämpänä, joten herää kysymys, halutaanko äidin syyllisyys pojan katoamiseen näyttää painavampana.
Ksenjan rakkaudeton asenne poikaan saa yhden selityksen, kun Aljoshaa lähdetään etsimään autolla 3 tunnin ajomatkan päähän Pietarista, isoäidin, Ksenjan äidin luota. Perillä odottaa rääväsuinen ja katkeroitunut akka, joka nimittelee tytärtään ja epäilee tätä ja vävyään yrityksistä käyttää häntä hyväkseen. Rakkautta ei ole sieltä löydettävissä nyt eikä sitä ole koskaan ollut. Rakkaudettomuus on ylisukupolvista ja jättää jäisen jäljen ihmisiin.
Kadonneen pojan etsintä saa korttelin vapaaehtoiset partiot liikkeelle, koska poliisistakaan ei ole apua ennenkuin epäillään rikosta. Eikä kovin ilmeistä kiinnostusta asiaan. Ne resurssit ja muu rikollisuus nimittäin. Autiotalon kellarikäytävät kumisevat, alkava talvi piiskaa räntää lammen rantaheinikkoon. Vanhemmissa tapahtuu muutoksia. Äiti katsoo puhelimestaan muitakin kuvia kuin itseään.
Elokuvassa ei ole pehmentäviä elementtejä, kaikki on kirskuvan kylmäävää. Pojan neuvottomuus ja aikuisten julmuus riipaisee, se on sydäntä särkevää katsottavaa. Tietämättömyys, ratkaisematon arvoitus kasvattaa hyytävää uhkaa. Löytyykö poika piilostaan vai löytyykö hän ruumishuoneelta? Lampi on jäässä ja tuuli on heittänyt punavalkoisen nauhan puun oksiin.
Luulin ensin, että elokuvassa oli jokin tekstityshäiriö. Vain dialogit oli tekstitetty, mutta elokuvassa on paljon taustapuhetta, autoradiosta, tv:stä. Osa siitä kuulosti uutisilta ja oli kovempaa kuin taustahäly, mutta sitä ei ollut tekstitetty, tai ainakin vain pieneltä osin. Jäin ihmettelemään, mitä kaikkea siinä meni ohi.
Elokuva voitti Cannesissa tuomariston palkinnon vuonna 2017.
Rakkautta vailla
Nelyubov
Ohjaus Andrei Zvjagintsev
Venäjä 2017
Olen nähnyt Zvjagintsevin loistavan elokuvan Leviatan, mutta tämän aihe tuntui niin ahdistavalta, että en katsonut. Ehkä pitäisi rohkaistua.
VastaaPoistaMinä myös, näin Leviatanin. Siinä vielä selvemmin yhteiskunnallinen näkökulma, korruptio ja kirkon rooli. Vaikuttavaa elokuvaa tekee tämä ohjaaja.
PoistaOn ajateltu katsoa tämä tallennettuna tänään. Kuulostaa kauhealta. Olen nähnyt aikamoista kovuutta lapsiaan kohtaan venäläisissä naisissa. Myös kouluopetus on kaikkea muuta kuin lempeää. Katson, tuntuuko tutulta.
VastaaPoistaTotta, lastenkasvatus näyttää hyvin ankaralta ja vanhanaikaiselta. Kuin lapset olisivat jokin välttämätön paha, joka pitää ensisijaisesti pitää kurissa. Tässä elokuvassa se näkemys oli päällimmäisenä, mutta jollain tavoin se tuntui myös ennen nähdyltä.
PoistaKylläpä olikin kummallinen äänitys.
PoistaJoissain kohdin tuntui, että kääntämätön puhe oli henkilön ajatuksia ja joissain, että siinä oli jo ennakoivasti seuraavan otoksen ääniä, esim. kävelyä käytävässä.
Venäjänkieliset saavat tästä taatusti selkeämmän kuvan.
Lopussa tuntui, että mitään ei ollut opittu. Mies ei ollut kiinnostunut toisesta pojastaankaan ja vaimo näpytteli uudessa parisuhteessaan puhelintaan samalla tavalla kuin entisen miehensä kanssa, nyt vain hulppeammissa puitteissa.
Jäätävyyden huippu tämä elokuva, hyvä rytmitys ja näyttelijät.
Tänään elokuva näytetään näköjään uudemman kerran Teemalla. Olisiko se juuri tuo rytmitys, minkä ohjaaja osaa erityisen hyvin? Hänen elokuvansa jotenkin hypnotisoivat, ainakin minut.
PoistaKävin tässä välissä katsomassa Ken Loachin Kiitos tilauksestasi -elokuvan. Hyvä myös, mutta ehkä sen arkisuus ja semmoinen karu meininki, missä kaikki ongelmat kaatuivat yhtäaikaisesti päälle, teki sen jotenkin liian ankeaksi. Loistavat tuntemattomat näyttelijät, omituista että ohjaaja saa heidät näyttelemään kuin dokumentissa omasta elämästään.