Camilla Grebe Lemmikki

Dekkareita harvoin lukevan pitää valita ne varman päälle. Camilla Greben Lemmikki valittiin vuonna 2017 Ruotsin parhaaksi ja seuraavana vuonna Pohjoismaiden parhaaksi rikosromaaniksi. Olen lukenut häneltä aiemmin yhden teoksen, Pietarin kapellimestarin (kirjoitettu yhdessä Paul Leander-Engströmin kanssa).

Muutaman pohjoismaisen rikossarjan katsoneena (Silta ja muutama muu) tunnelma on heti tuttu: talvi, kylmä ja pimeä on meillä antoisin vuodenaika mielenkin pimeydelle ja siitä kumpuavalle pahalle. Jäätävä tunnelma hiipii Lemmikissäkin Ormbergetin fiktiivisellä pienellä paikkakunnalla aikailematta. Kuinka kauan  lumessa narskuvat askeleet ja höyryävän hengityksen pakkasyöt voivat vielä värittää tapahtumia pohjoisella eksotiikallaan? Ilmastonmuutos taitaa kohta sulattaa jäljet lumessa sukupuuttoon. Uhanalaisia ovat. Muutoin yhdyskuntakuvaus kertoo samasta ajan muutoksesta, jota kaikkialla nähdään. Ormberget on vanha ruukkikylä, jossa entiset tehdasrakennukset seisovat kummitustaloina edelleen paikoillaan, väestö vanhenee, nuoret haaveilevat tulevaisuudesta muualla ja mahdollisimman pian. Lähistöllä TrikooKuninkaan entinen tehdasrakennus on valjastettu uuteen käyttöön vastaanottokeskuksena. Sen vieraista monet kylän asukkaat ovatkin jo muodostaneet perinteisen näkemyksen. Sieltä löytyvät tekijät niin polkupyörävarkauksiin kuin pahempaan, ainakin jos ei syyllistä heti löydy.

Paikkakunnalla on yli kymmenen vuotta aiemmin tapahtunut murha. Lapsen luurangon löytää Malin, nuori tyttö joka on kavereineen metsässä kaljoittelemassa. Hänestä tulee myöhemmin poliisi, joka tutkii toista murhaa samoilla seuduilla. Ja toisen rikostutkijan katoamista. Vuorotteleva näkökulma tulee Jakelta, teini-ikäiseltä pojalta, jonka koti on äidin kuoleman jälkeen sotkuinen isän kaljatölkeistä. Äidin virkaa hoitaa isosisko. Jake pukeutuu yksin ollessaan äidin paljettimekkoon ja viimeistelee kokonaisuuden siskon huulipunalla. Hän on koulukiusattu arkivaatteissakin, mutta onneksi hänellä on yksi kaveri, punkkarityyppinen persoonallisuus, Saga. Näkökulmiin tulee myöhemmin vielä kolmas, Hanne, rikosprofiloija, joka tekee työtä nuoremman rakastettunsa Peterin kanssa.

Lisää rikostutkimusta elävöittävää ihmissuhdekuvausta tulee Malinin miessuhteista. Menestyvä juristi Max on jo alustavasti varattu Tukholmasta, jonne Malin näkee tulevaisuutensa sijoittuvan. Nuuskamälliä imeskelevä kollega Andreas yrittää myös jotain, vaikka Malin osoittaa sen kaikin keinoin turhaksi.

Dekkarikirjailijat kuten Grebe osaavat kuljettaa tarinaa vetävästi ja koukuttaa lukijan niin, että on pakko vain jatkaa. Luku päättyy piinalliseen tilanteeseen, mutta sitten seuraakin taas hyppy toisen kokijan näkökulmaan. Näin avutonta ja jännityksen tempaamaa lukijaa kuljetetaan kohti huipentumaa. Sohvalla maatessa korona, Yhdysvaltain vaalien loputon ääntenlaskenta, laittamista odottava ruoka, ulkona pimenevä sadepäivä - kaikki unohtuu.

Mutta dekkareissa, tämmöisessä palkitussakin, on ilmeisesti hyväksyttävä selityksiä, joita ei oikein haluaisi niellä. Uskottavuuden kustannuksella siis. Onko mahdollista, että jo aika vaikeaa muistisairauden vaihetta poteva rikostutkija voi peittää sen kollegoiltaan ja pärjätä tarkalla päiväkirjallaan? Voiko siinä vaiheessa kirjoittaa todella seikkaperäistä analyysiä päiväkirjassa, josta tulee avainasia rikoksen selvittämisessä. Onnistuuko pienessä kyläyhteisössä pitää salassa kellariin suljettuna terve keski-ikäinen ihminen vuosikausia, ilman ilmituloa, vailla epäilyksiä? Jääkö kengästä niin tarkka kuvio lumeen, että siitä erottaa pohjan tähtikuvion? Näihin ja muutamaan muuhun loppunäytöksen yksityiskohtaan on uskottava, muuten tarina liukuu fantasian puolelle.

Camilla Grebe Lemmikki
Husdjuret, 2017, suomentanut Sari Kumpulainen
Gummerus, 2019, 507 s