Tove Ditlevsen: Aikuisuus

Tanskankielinen nimi Gift on suomeksi sekä myrkky että naimisissa ja tässä tapauksessa nimi on selkeästi kaksi- tai jopa kolmimerkityksinen. Tove Ditlevsenin Kööpenhamina-trilogian viimeinen osa on suomennettu loogisesti Lapsuuden ja Nuoruuden jälkeen nimellä Aikuisuus. Se näyttäytyy pinnaltaan hyvin erilaisena kuin suomalaisessa tv-sarjassa Aikuiset, mutta pohjimmiltaan ehkä niissä sittenkin on samaa. Parikymppiset ihmiset ovat kaikkien aikuiselämänsä valintojen alussa, samalla seikkailun-, kokeilun- ja elämänhaluisia - jos ovat terveitä ja kaikkea sitä jopa sodasta huolimatta. Harvalla sen ikäisellä on aivan niin selkeää punaista lankaa kuin Tove Ditlevsenillä: pakottava tarve saada kirjoittaa. Määrätietoinen pyrkimys kirjailijuuteen peittää kaiken muun.

Ensimmäinen aviomieskin, Viggo F on kustannusalan merkittävä toimija ja suhdekin näyttää kuin mesenaatin suhteelta suojattiin. Ikäeroa on 30 vuotta. Kirjailija Ditlevsen alkaa kuitenkin saada mainetta omillaan. Kööpenhaminan kaduilla marssii saksalaisia sotilaita toisen maailmansodan viimeisinä vuosina, mutta nuoret järjestävät bileitä, juopuvat huonoista korvikeviinoista ja solmivat suhteita. Tovella on sisarellisia suhteita toisiin kirjoittaviin naisiin. Nadjan kanssa naureskellaan Pietin vaihtuvia naissuhteita ja autetaan seuraavaa jätettyä toipumaan hylkäämisen surusta: ei ole vaivan väärti.

On ihmeellistä taitoa, kun pienillä konkreettisilla lauseilla ja lakonisella dialogilla saa luotua niin intensiivisen tunnelman kuin mihin Ditlevsen pystyy. Jokaista trilogian osaa olen lukenut lumoutuneena siitä huolimatta, että kokemukset ja kohtaamiset ovat usein vaikeita. Sodan aikana ja sen jälkeenkin ihmiset ehkä elivät sittenkin tiiviimmin yhteydessä toisiinsa kuin meidän nykyisen, korkeamman elintason aikoina eikä edes Ditlevsenin tapainen oman tiensä kulkija, kunnianhimoinen aloitteleva kirjailija jäänyt missään vaiheessa yksin. Miehet olivat vaikuttuneita hänestä ulkonaisesti ja kaksi ensimmäistä aviomiestä myös henkisesti samalla aaltopituudella.

Taidat tulla raskaaksi pelkästä läpivedosta.

Kolmas aviomies tekee itsestään korvaamattoman sekä abortin osaamisella että rauhoittavilla lääkkeillä - ja vain niillä. Abortin jälkeen avautunut ovi huumeisiin jää pysyvästi raolleen. Ensimmäinen annos riittää petolliseen kahleeseen. Rakkaudesta itse mieheen ei alussakaan ole merkkejä, sen sijaan himo saada seuraava ruiske petidiiniä peittää Toven kaikki muut haaveet ja tunteet.

Riippuvuus lääkkeisiin näin kuvattuna tuo mieleen esimerkiksi Yhdysvaltojen nykyisen opioidikriisin. Riippuvuus syöksee Toven narkomaanin elämään, jossa häntä auttaa lääkäriaviomies.  Tove päätyy jopa etsimään lääkärin, joka suostuu leikkaamaan hänen terveen korvansa vain turvatakseen lääkkeen saannin. Varakas mutta valmiiksi itsekin mielenterveydeltään horjuva lääkäri-aviomies pystyy rahoittamaan myös kahden lapsen ja yhden bonuslapsen hoidon. Lastenhoitajankin Tove valjastaa lääkkeiden hankintaan. Reseptien väärentäminen oli silloin helppoa. Kuten kirjoittamisen tarve, myös huumeet houkuttelevat pysyvästi; pelkkä apteekin ohi kulkeminen avaa polun autuaaksi koettuihin näkymiin.

Ditlevsenin aiheet ovat rankkoja, kovaa kuria ja köyhyyttä lapsuudessa, abortti- ja huumekamppailuja aikuisuudessa. Siitä huolimatta kerronta kulkee kepeästi, paikoitellen hilpeästi, humoristisia kuvauksia riittää. Kuin hän haluaisi maustaa karvaan lääkkeen lapselle sopivaksi. Samalla hän on on armottoman suora eikä kaihda kertomasta ajatuksistaan silloinkaan kun hänen valintansa näyttävät sekä vastuuttomilta että moraalittomilta. Lapsuuden köyhyyden jälkeen Tove kaipasi vaurasta ja vakaata kotia, saikin sen, mutta ei sittenkään niissä kulisseissa viihtynyt. Hän kaipaa boheemeihin taiteilijapiireihin, joista ne henkisesti läheisimmät ihmiset, miehet löytyvät. 

Kirjaan on jälkisanat kirjoittanut tanskalainen kirjailija Dy Plambeck.

Tove Ditlevsen: Aikuisuus
Gift, 1971, suomentanut Katriina Huttunen
Kustantamo S&S, 2022, 222s