Milan Kundera: Esirippu. Tutkielma seitsemässä osassa

'Maailman eteen oli ripustettu legendoista kudottu maaginen esirippu. Kun Cervantes lähetti don Quijoten matkaan, hän repäisi tuon esiripun kahtia. Maailma avautui harhailevan ritarin edessä koko proosansa koomisessa alastomuudessa.'

Seitsemän erillisotsikon alle kootun esseekokoelman päähenkilö on Romaani. Syntyjään tšekkiläinen Milan Kundera, nykyään Ranskassa asuva ja ranskaksi kirjoittava kirjailija, tutkii esseissään romaanin olemusta, sen kosketuspintoja taidekentässä, sen historiaa ja maantiedettä, menneisyyttä, nykyhetkeä ja tulevaisuutta. Kunderan romaani on vapaa ja vallaton, rajaton, alituisesti uutta etsivä ja muotoaan muuttava, se on synonyymi virtaavalle elämälle. Se saa voimansa huumorista ja naurusta tärkeilylle, teatraalisuuden ja suuruuskultin epäilystä.

Romaanihenkilöt eivät pyydä tulla ihailluiksi hyveidensä tähden. He haluavat tulla ymmärretyiksi, ja se on jotakin aivan muuta. - Romaanitaiteen tarkoitus on yrittää ymmärtää elämää.

Sodallekin romaani nauraa. Sellaista ei oteta vakavasti millä ei ole mieltä. Kundera kohdistaa terävän mutta rakastavan katseensa muun muassa näihin kirjailijoihin: Cervantes, Fielding, Broch, Proust, Flaubert, Kafka, Musil, Marquez, Fuentes, Dostojevski, Tolstoi, Gombrowicz ja Hašek. Esseissäään hän poikkeaa ohimennen myös kuva- ja elokuvataiteen maailmaan, Fellinin elokuviin ja Picasson maalauksiin.

Keski-Euroopan saksankielinen traditio on se kotipesä, mistä Kundera katsoo ympärilleen. Hän löytää sen modernismin historiasta suuria eroja ranskankieliseen modernismiin: Ranskassa modernismi löysi vahvimmat väylänsä maalaustaiteesta ja runoudesta, kun taas hänen mukaansa Keski-Euroopassa, saksankielisella alueella modernismi murtautui esille romaanitaiteessa.

Arjen banaaliudesta kasvavasta draamasta - joka on proosan ruisleipää - esimerkkinä Tolstoin itsemurhan proosa. Anna Kareninasta:

'Hänet valtasi samantapainen tunne kuin mennessään uimaan ja valmistautuessaan heittäytymään veteen.' 'Vielä kuolemansa pateettisella hetkelläkin Anna on kaukana Sofokleen traagisesta tiestä. Hän ei jätä proosan salaperäistä tietä, jossa rumuus käy rinnan kauneuden kanssa, rationaalinen antaa tietä epäloogiselle ja arvoitus pysyy arvoituksena.'

Kundera kirjoittaa provinsialismista, 'asiantuntijoiden' yrityksista omia romaani suppeaan kontekstiin. Romaanitaide ei ole paikallista, vaan universaalia samalla tavoin kuin kuvataide. Kundera havaitsee, että kirjallisuuden ylimmät auktoriteetit, tutkijat, ovat romaanitaiteen suppeuttajia. Esitelläkseen asiantuntemustaan, he samastuvat pakkomielteenomaisesti opettamiensa kirjallisuuksien kansalliseen suppeaan kontekstiin, omaksuen sen näkemykset, mieltymykset ja ennakkoluulot.

Elokuun 21. vuonna 1968 - syntymäpäivänäni, jonka takia muistan aina tasan kuinka monta vuottta kulloinkin on tuosta tapahtumasta -  Neuvostoliiton tankit vyöryivät Prahan kaduille. 'Ryssä on ryssä vaikka voissa paistais', kommentoi aika kuluneesti meidän yläkerran naapurimme. Se päivä merkitsi Milan Kunderan elämän suurpaloa, se on haava, jonka verellä hän kirjoitti kuuluisimman romaaninsa Olemisen sietämätön keveys. 

Kundera kirjoittaa Esiripun seitsemännessä osiossa 'Romaani, muisti, unohdus' romaanista utopiana maailmasta, jossa ei tunneta unohdusta. Taideteokset näyttäytyvät meille ihannemaailmana, joka - päinvastoin kuin todellinen maailma joka ansaitseekin tulla unohdetuksi - on 'luja, jossa kaikki, jokainen sana, ja lause, ansaitsee tulla unohtumattomaksi ja on myös sellaiseksi tehty'. Lyyrinen runous on muistin linnake. Sitä ei ainoastaan muisteta sana sanalta, vaan sitä myös opetellaan ulkoa. Romaani taas on unohdusta vastaan perin viheliäisesti varustettu linna, sanoo Kundera. Me kävelemme sen linnan läpi ihastuneina, mutta uudessa salissa emme enää muista edellisen salin yksityiskohtia. Siitä huolimatta kirjailija kirjoittaa lauseitaan yhtä tarkasti kuin runoilija sonettejaan, hän antaa tulevalle unohdukselle piutpaut.

Olemisen sietämättömän keveyden luin joskus 80-luvulla. Valitettavasti olen ne loisteliaat salit enimmäkseen unohtanut, yksityiskohdat. Muistan ajan ja paikan ja syvän vaikutuksen. Siinä esimerkki eräästä unohduksesta, yksi monista. Toisaalla hän puhuu maalaustaiteen kehittymisestä pois valokuvan jäljentämisestä ja näkee saman kehityksen romaanissa.

Entä romaani? Se kieltäytyi toimimasta jonkin historiallisen kauden kuvituksena, tietyn yhteiskunnan kuvauksena tai ideologian puolustuksena antautuakseen palvelemaan sitä, mitä ainoastaan 'romaani voi sanoa'.

Tässä kohtaa päässäni sanoi kling vai oliko se pimpom. Joka tapauksessa nimenomaan näin kävi Olemisen sietämättömän keveyden filmatisoinnissa, by Philip Kaufman. Romaanista siirtyi filmille vain kuori, Prahan levottomuus, seksi, ajankuva mutta se oli pelkkää pintaa, koko romaanin olemus puuttui. Saattoi olla vaikea elokuvattava, mutta joka tapauksessa muistan ison pettymyksen.

Esseet ovat tuhtia tavaraa. Kyse on silti yhden henkilön, Kunderan näkemyksestä siitä mikä on romaani tai mikä on hyvälle romaanille tunnusomaista. Sivistyneen ja lukeneen ihmisen seurassa on virkistävää, vaikkei kaikki menisikään perille, sekä ymmärtämisen että samaa mieltä olemisen merkityksessä. Naisena pistää silmään, että Kundera marssittaa paraatissaan esille vain miespuolisia kirjailijoita. Naisten mahdollisuudet olivat entisinä aikoina vähän paremmat kuin kotieläimillä mutta eivät paljon.

Merete Mazzarellan esseeteos Uskottomuuden houkutus skannaa samalla tavoin virkistävästi romaanikirjallisuutta valitusta näkökulmasta. Se tuli mieleen myös siitä, että molemmat käsittelevät esseissään Flaubertin Madame Bovarya. Vähän samantyylisesti ruoti elokuvan syvempää olemusta Slavoj Zizek TV-esseissään 'Elokuvan kätketty kieli'.

Ja minäkin vapauduin varsin myöhäään ihanasta tietämättömyydestäni saadessani kuulla, että Albertinen innoittajana oli ollut mies, Proustin rakastettu. Mitä puhetta tällainen on? Huolimatta siitä, oliko saanut innoituksensa naisesta vai miehestä, Albertine on Albertine, ja piste! Romaani on alkemian tuote. Alkemian, joka muuntaa naisen mieheksi, miehen naiseksi, mullan kullaksi ja anekdootin draamaksi! Tämä jumalainen alkemia on romaanikirjailijan voimanlähde, hänen salaisuutensa, hänen taiteensa kruunaaja!

Milan Kundera: Esirippu. Tutkielma seitsemässä osassa, 2005
Le rideau. Essai en sept parties. Suomentanut Ville Keynäs
Siltala 2013, 151 s

Turkuunkin tuli sitten lumipeite, vihdoinkin!