perjantai 4. toukokuuta 2018

Pieni kylttyyriretki Helsinkiin

Hietaniemen hautausmaa aamulla 3.5.
Sen jälkeen kun palasin 30 vuoden jälkeen Turkuun, Helsingin keskusta on näyttänyt entistä rumemmalta kolossaalisine kivitaloineen ja autoränneineen. Turussa maisemasta ei voi kiittää ainakaan ns Turun mafian tekosia 60-70-luvuilla. Eivät onnistuneet ihan kaikkea tuhoamaan. Jäljellä oleva kauneus johtuu luontaisesta maisemasta, pinnanmuodoista, kukkuloista, jokirannoista, laivoista; tietynlaisesta ilmavuudesta ja niistä vanhoista rakennuksista, jotka jäivät jäljelle. Se missä Helsinki päihittää Turun mennen tullen on tietenkin kulttuuritarjonta.

Lillanlogo320.pngTeimme siskon kanssa retken pääkaupunkiin. Kiinnosti nähdä Lilla Teaternin tulkinta Lena Anderssonin Egenmäktigt förfarande -romaanista. Aina kun houkuttelee toisen mukaansa katsomaan jotain, tulee pieni stressi toisenkin kokemuksesta. No, esityshän oli oikein sopivasti kevennetty romaanista. Ester Nilssonin ystävät, järjen äänet, olivat saaneet esityksessä suuremman painon. He osoittivat meille oikeissa kohdissa, pienin tanssi- ja lauluosuuksin kuinka Ester oli menossa itsepetoksen tielle. Linda Zilliacus sekosi Esterinä ja Johan Fagerudd kukkoili Hugo Raskina. Ester itsensä ylittävänä rakastuvana naisena, joka yritti älynsä miekalla hurmata taidegurun ja mies itsetyytyväisenä ja itseriittoisena. Näinkin lähietäisyydeltä ei voi olla ihailematta näyttelijöiden lahjakkuutta - ja muistia! Linda Zilliacus varsinkin häkellytti, hänestä pursui tulvimalla monimutkaisia taidefilosofisia pohdintoja. Lilla Teatern ei ole pettänyt koskaan, muistaakseni. Päinvastoin kuin Turun Kaupunginteatteri. Sieltä muistan vain puuduttavia ja vaivaannuttavia kokemuksia. Kuten viimeisin, Legenda pienestä luusta. Siinä joukko sivistyneitä ihmisiä luennoi wikipediamaisesti antropologisista y.m. maailmanhistoriaan liittyvistä ilmiöistä opettajamaiseen sävyyn.

Näytelmän jälkeen käväisimme nauttimassa tapas-tyyppisen lajitelman Scandic Simonkentän alakerrassa Más -nimisessä ravintolassa. Herkullisen annoksen tarjoili romanialaissyntyinen tarjoilija, jolle muistelimme 60-luvun alussa vanhempien kanssa tekemäämme matkaa Mamaiaan, Constanzaan ja Bukarestiin. Romania eleli silloin esi-ceausesculaista aikaa ja oli itäblokin maista, Jugoslavian ohella, selvimmin vapautunut Neuvostoliiton ohjaimista. Mustanmeren mainingit löivät rantaan kun lämpimässä juhannusyössä rannalla grillattiin kokonaista lammasta. Espanjalainen tapas-lautanen vei 60-luvun Romaniaan, yllättäen.

Seuraavana aamuna aurinko pyyhki pois mereltä nousevaa sumua Hietaniemen hautausmaan rannassa. Missään ei Suomessa näe niin komeita mäntyjä. Ovatkohan Suomen metsäteollisuuden nykyiset puhemiehet koskaan nähneet semmoisia?

HAMissa esiteltiin vanhaa taidetta Leonard Bäcksbackan yksityiskokoelmista, teemana 30-luvun Pariisi. Vaikutteita Matisselta ja Toulouse-Lautrecilta näkyi ajan taiteilijoilla. Epäröimme portaiden juurella jaksammeko käydä yläkerran graffiti-taidetta katsomassa, mutta museon työntekijä vakuutti sen olevan aivan hirveää. Päätimme siis katsastaa sen, ja olihan se. Jollain videolla mustahuppuinen tyyppi tuhri viatonta junavaunua. Liian individualistinen lähestymistapa kollektiiviseen liikenteeseen!
Parasta tarjontaa löytyi naisten toiletin puolelta, Tuula Lehtisen vaaleanpunainen kaakeliteos.

Nautimme lounaan italialaisessa Il Sicilianossa. Italialainen ruoka on ihan parasta, mutta aina ärsyttää Italian koskematon brändi. Turistit kyselevät, ovatko tyypit varmasti aitoja italialaisia, kaikki vakuuttavat. Eikö mikään siihen vaikuta, ei mafia, ei Berlusconi, ei mikään? Italialaisista ravintoloista maailmalla suuri osa on kuulemma jonkinnäköisessä suhteessa mafiaan (lähteenä lukemani italialaiset Gomorra ja Mafiaexport -teokset), ja niitä käytetään rahanpesupaikkoina. Pakko sanoa, että pollo caprese, 9.90 e on hintaansa nähden älyttömän hyvää. Tomaattia ja mozzarellaa pienellä yrttihunnulla paistetun kanafileen päällä, tomaattikastiketta, pennepastaa kermassa ja parmesanissa. Eipä häirinnyt rahanpesu sen enempää.

Lopuksi Kiasmaan, jossa Grayson Perryn yksityiskohtaiset seinävaatteet meluavat silmissä liikaa ja ovat humoristisuudestaan huolimatta dystooppisia maisemia. Tavaraa niissä on överisti, mutta ideahan on hieno: nykytaidetta ryijyssä. Ruukuissa, keramiikassa toistuu sama idea, nekin taipuvat Perryn käsissä uuteen. Ja ovat sittenkin helpommin sulatettavia, eivät hyökkää päälle vaikka kuvat niissäkin ovat häijyjä. Pysyvät sentään nätisti vitriineissään.


Lapinlahti aamulla 3.5.




6 kommenttia:

  1. No, hyvä että lähikaupunkien kulttuuria riennetään katsomaan sieltä Turustakin. Nyt minäkin taidan kirjoittaa Kuopiossa kokemastani teatterielämyksestä.

    Lukeminen sujuu minulta aina vain heikommin. Vaikka olet valinnut selkeän tekstilajin, niin silti luin sanan "kaakeliteos" niin kuin siinä olisi lukenut "kaalikeitos"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti oikein tarkistaa, etten puhunut kaalikeitoksesta. Aika lähellähän tuo on, vaan ei teos itse. Kukkivan ruusuaidan väreissä välkkyvä kaakeli on oikein raikas, vaikka noissa tiloissa voikin välistä olla enempi kaalikeiton tunnelmaa...

      Poista
  2. Tämä kuulostaa kivalta kulttuurireissulta. Aina ei tarvitse mennä pitkälle kokeakseen uutta.
    Ihan alkaa tehdä itselläkin mieli Kiasmaan ja muihin Helsingin paikkoihin. Yksi missä olen jo pitkään suunnitellut käydä on Hietaniemen hautausmaa, siellä erityisesti kirjailijoiden ja presidenttien haudat. Olin opiskelijana yhtenä kesänä töissäkin tuolla hautausamaalla, mutta eipä minua silloin hautapaadet kiinnostaneet tippaakaan.

    Italialainen ruoka on niin namia. Miten ne saakin siitä niin hyvää, vaikka ainekset ovat yksinkertaiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltähän me toinen päivä aloitettiin, Hietaniemen hautausmaan taiteilijamäeltä. Ekana tuli silmiin Eeva-Kaarina Volasen hauta, rinteessä ylempänä Reko Lundan ja monia muita tuttuja nimiä. Ja seuraavaksi käytiin presidenttien haudoilla. Siellä on ihana vaellella ja miettiä historiaa kauniissa ja rauhallisessa ympäristössä.

      Totta, yksinkertaisista ja hyvistä raaka-aineista, hyvillä mausteilla siellä tehdään maailman parasta ruokaa.

      Poista
  3. Hienoja kuvia, varsinkin tuo sumukuva on upea. Helsingissä on kyllä hienoja paikkoja ja meri luo omanlaisensa tunnelman. Minun on häpeäkseni kerrottava, että en ole koskaan ollut Kiasmassa ja ehkä vielä häpeällisempää on se, että minun ei edelleenkään tee mieli mennä sinne.

    Hietaniemen hautausmaalle tein viime kesänä viimeksi retken, kun etsin Elvi Sinervon hautaa. Löysinkin sen ja laskin haudalle ruusun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, kun ei nykyään tule sitä kameraa enää otettua mukaan. Puhelimen kamera on ok, mutta on minulla ainakin edelleen vähän parempi se varsinainen kamera. Aamu oli todella valokuvauksellinen. Minä en ole useinkaan nähnyt Kiasmassa mitään mikä olisi tehnyt vaikutuksen. Tällä hetkellä on Turussakin aika hyviä näyttelyjä, Ruth Bryk Taidemuseossa ja varsinkin Hannu Väisäsen Anna Ahmatovan neljä huonetta Wäinö Aaltosen museossa on hieno, visiitin arvoinen.

      Tietenkin sinun piti käydä Elvi Sinervon haudalla kun kirjankin kirjoitit hänestä. Edellisellä käynnillä minä hain G.A. Wallinin hautaa, kun olin lukenut hänestä kirjoitetun Aavikon vaeltaja-teoksen. Löysin myös ja hautakin oli vaikuttava.

      Poista