Yuval Noah Harari: 21 oppituntia maailman tilasta

Miten elää hämmennyksen ajassa, jolloin vanhat tarinat ovat romahtaneet eikä niiden tilalle ole vielä tullut uutta tarinaa?

Elämme ihmisten hakkeroimisen aikaa.

Oppinut maailmanselitys, joka läpäisee monia tieteenaloja aiheuttaa päässä aikamoista pörräystä. Lukiessa herää oivallus poikineen, mutta niitä sinkoilee sen verran tiheään, etten ole ihan vakuuttunut opinko näillä 21 tunnilla lisää maailman tilasta, tai jos, niin mitä. Eikä kirjan tarkoituskaan ole ymmärtääkseni antaa selviä vastauksia, se keskustelee ja pohdiskelee, korjaa kliseisiä näkemyksiä ja päivittää historiallisia väärinkäsityksiä. Silti Yuval Noah Hararia ei ole vaikea lukea. Kirjassa ei ole kovin montaa yhdentekevää lausetta. Harari osaa pukea pohdintansa luettavaan muotoon, ei ole edes ylimääräisiä sivistyssanoja, talous- tai teknologiajargonia, johon ei olisi törmännyt. Algoritmi, bioteknologia, tekoäly ja lohkoketjuvallankumous tulivat jo ensimmäisessä luvussa, teknologisessa haasteessa.

Yuval Noah Harari on israelilainen Oxfordissa väitellyt historian tohtori, jonka edelliset teokset Sapiens ja Homo Deus olivat maailmanmenestyksiä, takakannen mukaan. Tämä kirja on siis kolmas ja se, joka keskittyy tämän päivän tilanteeseen, nuo edelliset käsittelevät menneisyyttä ja tulevaisuutta. Sekä historiaa että tulevaisuutta käsitellään tässäkin, tietenkin. Aika virtaa ja vain muutos on pysyvää. Jokaisen viiden osan - Teknologinen haaste, Poliittinen haaste, Epätoivo ja toivo, Totuus, Sinnikkyys - sisällä käsitellään sekä vallitsevia poliittisia järjestelmiä että uskontoja, uskomuksia ja perinteitä.

Luettuani ensimmäisen osan teknologisesta haasteesta, näin Hesarissa Suomen Microsoftin johtajan Jussi Tolvasen haastattelun, jossa hän sanoi tulevaisuuden tarvitsevan lisää empatiaa. Ehkä hänkin on lukenut Hararin oppitunnit, ajattelin. Jo alusta asti on selvää, että Harari painottaa ihmisten omaa, itsenäistä ja vapaata havaintokykyä, sillä digitaalinen diktatuuri, pieni eliitti ja tarpeeton massa on se dystooppinen maailma, jonka tekoälyn ja algoritmien rajaton huseeraaminen voi tuoda mukanaan. Siinä ei enää tehdä vallankumousta, koska on vaikeaa kapinoida sitä vastaan, ettei kukaan enää tarvitse sinua.

Sekä algoritmeille että lohkoketjuille - hajautetuille tietokannoille - ihmiset voivat suunnilleen yhtä paljon kuin autonomisille asejärjestelmille tai automaation aiheuttamalle työmarkkinoiden järkkymiselle. Bioteknologialla on aseet ihmisen tunne-elämänkin seurantaan. Diktaattoreiden käsissä siinä jäävät toiseksi sekä demokratia että natsi-Saksa. Datan omistus tulee olemaan tärkeintä ja se miten sitä säädellään. Ihmiset antavat iloisesti pois arvokkainta omaisuuttaan, henkilökohtaista dataansa. Me emme kuitenkaan ole enää datayritysten asiakkaita, me olemme niiden tuotteita, sanoo Harari. Jos keskitytään liikaa tekoälyn kehittämiseen ja liian vähän inhimillisen tietoisuuden kehittämiseen, tekoälyn tehtäväksi jää ihmisten luontaisen tyhmyyden voimistaminen.Vallitsevaksi tulee tekoälyn, ei ihmisen näkemys maailmasta.

Poliittinen haaste -osiossa Harari korostaa globaalin yhteistyön merkitystä, vaikka se on vaikeaa, koska nationalismi, uskonto ja kulttuuri jakavat ihmiskunnan vihamielisiin leireihin.

Facebookin tietovuotoskandaalista ja Zuckerbergin antamasta lupauksesta seuraa Hararin mielestä, että muitakin suuryrityksiä pitäisi kannustaa ideologisiiin sitoumuksiin, ihmisiä lähentäviin. Tällä hetkellä Facebook ilmoittaa antavansa käyttäjille työkalut kokemusten jakamiseen. Todellisuudessa ihmiset tarvitsevat työkaluja päästäkseen yhteyteen kokemustensa kanssa, tuhahtaa Harari. Tarvittaisiin työkalu, joka saisi ihmiset viettämään enemmän aikaa verkon ulkopuolella. (Tätä ajatusta tukevat ilmeisesti suurimpien datayritysten johtajat, koska aina kun lukee noiden ihmisten haastatteluja, osoittautuu että heillä on lapsilleen ankarat rajoitukset nettiajalle.) Ihmisellä on nimittäin ruumis ja siitä, aisteista ja fyysisestä ympäristöstä vieraantuminen saa ihmiset tuntemaan itsensä ulkopuolisiksi ja eksyneiksi.

Räikeänä esimerkkinä verkon idealismin ja raa'an todellisuuden törmäyksestä Harari mainitsee Arabivallankumouksen, jonka uskonnolliset fanaatikot ja sotilasjuntat nujersivat verkon ulkopuolella, kaduilla ja toreilla.

Harari kiinnittää oppitunneillaan paljon huomiota ihmisten tarinoihin, myytteihin ja sepitteisiin. Niihin hän lukee nationalistiset ja uskontojen tarinat, kapitalismin ja kommunismin, muun muassa. Ne ovat kaikki omiaan jakamaan ihmisiä vihollisryhmiiin, vaikka sivilisaatioita on vain yksi. Ei ole juutalaista biologiaa, ei kristillistä sähköoppia, ei sunnalaista kemiaa tai shialaista fysiikkaa. Silti lapsia kasvatetaan ikiaikaisiin identiteetteihin, vaikka ihmisiä muokkaavat enemmän heidän omat kokemuksensa. Senpä takia perinteiset uskonnot ovat osa ongelmaa, ei ratkaisua. Globaalien uhkien takia  myös ratkaisut vaativat rajat ylittävää yhteistyötä.

Terrorismi-lukuun on pantu lisäotsikoksi 'Älä panikoi'. Se on terrorismin tarkoitus, synnyttää pelkoa anarkiasta, osoittaa että valtion suojelu on epäonnistunut. Terroristien toiveena on hysteria, joka toimii edelleen heidän puolestaan. He ovat niin heikkoja, että heillä ei ole muita mahdollisuuksia, ei mitään menetettävää, mutta vain voitettavaa. Minun maani, minun uskontoni, minun kulttuurini paremmuus synnyttävät terrorismia ja sotia. Harari osoittaa, että aiemmin sodilla voitettiin uusia alueita, uusia rikkauksia. Nyt on toisin, Israelin viimeisin voittoisa sota käytiin vuonna 1967. Venäjä miehitti Krimin, mutta sillä on kova hinta eikä jatkuvalle Itä-Ukrainan sodalle näy loppua.

Hararin mukaan mikään jumala tai laki ei suojele inhimilliseltä typeryydeltä, joista suurin on sota, mutta mahdollinen lääke olisi annos nöyryyttä. Tässä osiossa hän pöllyttää kunnolla kaikki maailman uskonnot, jotka päinvastaisista saarnoistaan huolimatta ovat kaikkea muuta kuin nöyriä. Juutalaisten ylemmyydentunne on hänen kirjansa perusteella kääntäen verrannollinen heidän vaikutukseensa maailmaan. Kaikki kolme maailmanuskontoa kerskailevat omilla moraalisäännöillään ja kertovat ne annetuiksi maailman luomisessa, vaikka Buddhan, Konfutsen, Laotsen ja Mahaviran universaalit eettiset säännöt kirjoitettiin kauan ennen Paavalia ja Jeesusta ilman mitään tietoa Israelin profeetoista. Monoteistiset uskonnot pitävät polyteismiä primitiivisenä, vaikka vasta monoteismi kehitti uskonnollisen suvaitsemattomuuden huippuunsa. Tiesittekö, että Japani kehitti ensimmäiset täsmäohjukset? Niitä sanottiin kamikazeiksi. Siinä yhdistyi teknologia ja äärimmäinen uskonnollis-nationalistinen shintolainen kasvatus.

Uskontojen pöllytystä seuraa Jumalan olemuksen sisäänrakennetun ristiriitaisuuden perkausta ja vielä toiveikas luku sekularismista, joka elämän ideologiana perustuisi totuuteen, sen havainnointiin ja todisteisiin, myötätuntoon ja tasa-arvoon. Siinä vastuuta ei sysätä jumalalle, se on ihmisellä itsellään.

Hararin teos on täynnä ajatuksia, osittain myös toistoa, joka sai toivomaan että rönsyjä olisi siivottu, kokonaisuutta tiivistetty. Voi olla että menestysteosten tuoma huomio on haluttu hyödyntää mahdollisimman nopeasti.  Tällaisena se on melkein liian iso ja aika hapokas kakku nieltäväksi.  Lopuksi päädytäänkin meditoimaan, jotta siis löytyisi se hyvin tarpeellinen valppaus ja havainnointikyky. Vipassana - itsetutkiskelu -menetelmällä. Sitä havaintoa tarvitaan esimerkiksi erottamaan todellisuus sepitteestä ja näkemään todellinen kärsimys. Kaikista epäilyistään huolimatta Harari myöntää tarinoiden ja uskontojen tuoman lohdun ja kauneuden, samalla tavalla kuin kaunokirjallisuus voi toimia.

Yuval Noah Harari: 21 oppituntia maailman tilasta
21 Lessons of the 21st Century, suomentanut Jaana Iso-Markku
Bazar Kustannus Oy, 2018, 368 s