On täällä Turussa sentään Aurajoki, ikuisesti! Ainakin ihmisen mittakaavassa. Tähän on turvauduttava, kun kaupungin päättäjät tunnetulla tyylillään ovat taas jääräpäisesti tekemässä rumaa jälkeä. Koko vanha kauppatori on avattu, arkeologit poistuneet ja kuorma-autoralli- ja sen seurauksena linja-autoralli pyörii ahtaan keskustan kaduilla. Ja minkä takia? Toriparkki. Sitähän tänne tarvitaan. Parin sadan metrin päässä nököttää enimmäkseen tyhjä parkkihalli, josta näppärästi kävelee parissa minuutissa kaupungin pienen keskustan alueelle. Kaupungin kaduilla en ole kuullut yhtään kommenttia, jossa projektia ymmärrettäisiin. Mukaanluettuna tietenkin tori- ja muut kauppiaat. Ja tämä tapahtuu aikana, jolloin puhutaan yksityisautoilun vähentämisestä ja joukkoliikenteen tärkeydestä. No ehkä sinne saadaan bussiparkkeja. Mutta onneksi on Aurajoki ja sen rannat. Rantakatuja kulkiessa aina vähän rauhoittuu suurimmalta kiukultaan.
Täyteen kirjoittaminen on Knausgårdille pakkomielle. Lukijoille se tarjoaa pakopaikan todellisuudesta. Siksi hän on kovasta maineestaan huolimatta pikemminkin eskapistinen kirjailija kuin toden puhuja. Näin kirjoittaa Jukka Petäjä päivän Hesarissa. Hän arvioi Knausgårdin esikoisen Poissa päiväjärjestyksestä huonoksi ja luonnehtii sitä Lolita-henkiseksi ja vain vaivoin peittää närkästyksensä nimenomaan siitä. Siis pedofiliasta. Samalla aukeamalla on Knausgårdin haastattelu, jossa tälle nimenomaan vertailu Nabokovin Lolitaan on imartelevaa. Se kun on hänestä kieleltään huikaiseva. Itse asiassa Knausgård onkin muuttanut osittain autofiktiivisen romaanin asetelmaa lähemmäs Lolitaa. Hän oli oikeasti 18-vuotias ja tyttö 13-vuotias, romaanissa miesopettaja on 26-vuotias.
Jos kokkaan belgialaista lihapataa ja luen samalla reseptiä keittokirjasta, kirja ei ole eskapistinen. Eikö jokainen romaani ole eskapistinen eikä toden puhujia siinä maailmassa ole? Tai ainakin niitä totuuksia on yhtä monta kuin on kirjoittajia, ja lukijat päälle. Ei Knausgård minun puolustustani kaipaa, enkä aio tuota esikoista lukea. Olen ymmärtänyt, että sen aihemaailma on tullut vielä jalostetummassa muodossa kirjoitetuksi Taisteluni-sarjassa. Tämän kirjoitti Knausgård-fani.
Vai näin Petäjä. Hän on mielestäni ymmärtänyt kirjan t ä y s i n väärin. Tämä on nyt sitä opettavaisten moraalilasien läpi lukemista.
VastaaPoistaNorjalaiset kriitikot antoivat tälle kirjalle sen ilmestymisvuonna palkinnon, Kritikerprisenin. Kaikkien muiden sen vuoden kirjojen täytyi sitten olla superhuonoja.
No niin minäkin ajattelin. Siksi oli tämä kommentti tuohon kritiikkiin pakko saada ilmoille, sen verran paljon ärsytti. Siinä on kokenut kriitikko vetänyt yhtäläisyysmerkin Lolitasta Nabokoviin ja siitä vielä Knausgårdiin ja lokeroinut heidät pedofiileiksi. Moralisointia on ja kyklooppikatseista lukemista. Esikoisen on Hesarin kriitikoista lukenut se joka hänen kirjojaan ei näköjään arvosta. Siinähän oli muutakin negatiivista, pakkomielteistä täyteenkirjoittamista esim. Mitä sekin on, höpöhöpöä.
PoistaClaes Andersson sanoi, että Knausgård on nykyajan Proust ja Kadonnutta aikaa etsimässä. Niinkuin onkin. Ja samaa mieltä oli Monica Fagerholmkin. Pitää tässä kerätä lohdutukseksi noita toista mieltä olevia.
En minäkään Petäjän arvostelua purematta niellyt. Tuon yhtäläisyysmerkin asettamisenkin koin hiukka hätiköidyksi.
VastaaPoistaTämä esikoinen luikerteli kiemuraisilla poluilla moninaisissa mietteissä eikä sille tiivistäminen ja/tai lyhemtäminen olisi tehnyt pahaa, mutta selkeästi se on mainion Taisteluni- sarjan pohjalla ikäänkuin keskosesta esikoiseksi kasvaneena...
Runsaita ja paksuja romaanejahan Knausgård kirjoittaa, mutta ei nyt ole mitenkään poikkeuksellinen siinä. Se on hänen tyylinsä, mutta sen kutsuminen pakkomielteiseksi täyteenkirjoittamiseksi on minusta outo analyysi.Sinäkin ehdit tosi paljon lukea. Itse olen suosiolla ajatellut jättää tämän väliin, koska olen tuon Taisteluni-sarjan huolella lukenut. Ja viihtynyt niitä lukiessani.
Poista