Munthe ja koirat inspiraationa

 

Axel Munthe ja hänen romaaninsa Huvila meren rannalla on maailman tuntema. Sen sijaan ruotsalaisen historioitsijan Bengt Jangfeldtin elämäkertateos Axel Munthe - Tie Caprin huvilalle ei liene ihan samassa mittakaavassa tunnettu. Se on erittäin hyvin kirjoitettu ja mukaansatempaava teos. Olen inspiroitunut vielä erikseen sen kansikuvasta, seepian sävyisestä vanhasta valokuvasta, jossa Munthe istuu San Michelen huvilansa aurinkoisella seinustalla koirien, omien ja kuningatar Viktorian, ympäröimänä (valokuvassa vielä sylissäkin yksi pikkuinen piski). Värit maalauksessa ovat oma keksintöni, sekä rakennetun ympäristön että koirien turkin sävyt - missä se ei ole valkoinen, ja kuviteltuja varjojakin piti lisätä. Ei Munthekaan ole oikein näköinen, tuli hieman luisevamman näköinen tyyppi. Joka tapauksessa kuvassa yhdistyvät ihastukseni kohteet, sekä Munthe että kaikenkarvaiset koirat. Siksi oli kiva aiheella harjoitella.

Toisessa, vanhemmassa maalauksessa on pohjana Caprilla ottamani valokuva - miljoonien turistien ikuistama maisema - johon sitten lisäsin valokuvien Munthen. Eikä tämäkään ole oikein näköinen. Munthea saattaisi ottaa päähän. Alkuperäisessä ideassa, jota työväenopiston kurssilla aloitin, kirjailija esiintyi ääriviivoina eli haamuna, mikä tietenkin maalausaiheena olisi parempi kuin tämä aika tärkätty ja hyvin puettu tyyppi. Näyttää kopiolta, sanoi eräs tuttava. Totta. Minulla ei ole kovinkaan paljon mielikuvitusta omille aiheille, vaan tarvitsen mallin, kuten monet harrastelijat. Hän ei oo oikea cowboy, eikun taiteilija... Ei siis ole vielä sitä mielikuvitusta. Mutta voi olla, että kymmenen kahdenkymmenen vuoden päästä se on jo kehittynyt ja sieltä tulvii uusi jännittävä värien ja abstraktioiden maailma. Olen kyllä silloin jo aika iäkäs, mutta maalata voi aina, jos vain näkee ja sivellin pysyy kädessä.