Omalaatuinen ja - kuten takakannessa kuvataan - hypnoottinen sävy Siirtymässäkin tulee siitä, että keskusteluissa sukelletaan aikailematta intiimeihin tunteisiin. Faye on kuin terapeutti, joka muutamalla osuvalla kysymyksellä avaa polun kulloisenkin keskustelukumppaninsa mieleen ja hetkessä kohtaaminen kadunkulmassa koulun ulkopuolella vie menneen suhteen kariutumiseen tai uuden parisuhteen historiaan. Cusk siirtää filosofisen keskustelun yhtä helposti kirjailijafestivaalille, kampaajalle, keskelle remontoitavan asuntonsa pölyjä kuin elegantille illalliselle.
Minulle sanottiin jatkuvasti, että oli mukava nähdä minun pääsevän taas jaloilleni, ja olinkin jo alkanut miettiä, olinko pelkästään säälin kohde vai ruumiillistuiko minussa tuttavieni silmissä jokin pelko tai kauhu, josta he eivät halunneet muistutusta.
Punaisena lankana irrallisten kohtaamisten välillä kulkee Fayen oma koti. Avioeron jälkeen nainen on palannut poikineen Lontooseen. Kaikki on hajalla, uusi asunto on huonokuntoinen mutta edullinen. Kaaosmainen ympäristö heijastaa naisen omaa mielentilaa: kaikessa näyttää piilevän epäonnistumisen uhka. Kuin pilkkanauruna Fayen ponnisteluille talon pohjakerroksessa, alakerrassa asuu iäkäs pariskunta, joka näyttää elelevän kaatopaikan tyyppisessä asunnossaan arveluttavan löyhkän keskellä eikä sitä paitsi siedä yläkerrastaan ääniä. Asuntoasiat, kammottavat naapurit, remontintekijät, puolalaiset rakennusmiehet omine selviytymistapoineen tuovat romaaniin groteskin hauskan kytkennän arkeen, vuorotellessaan Fayen usein parempiosaisten tuttavien kohtaamisten ja keskustelujen kanssa.
Oikeastaan vain alussa, entisen rakastetun tapaamisessa Fayen omaa historiaa valaistaan, toisen näkemänä, enimmäkseen hän etäännyttää itsensä tarkkailuasemiin. Hän tuntuu ajelehtivan vailla tahtoa, menevän treffeille jos joku niin haluaa, asettuvan ulkopuolelle. Usein hillityn keskustelun taustalla kehkeytyy jotain hallitsematonta, joka rikkoo tyynen pinnan. Kampaajalla vaitonainen kampaajalle tuotu poika sekoittaa äitinsä ja muiden kuviot, muista asiakkaista tulee uuden näytöksen katsojia. Kirjailijafestivaalilla sade kastelee panelistit ennen estradia ja Faey istuu kirkkaissa valoissa vettä valuen. Illallisella aikuisten kyynisen itsekäs keskustelu monine ristiriitoineen ja rooleineen keskeytyy lasten sydäntäsärkevään itkuun, joka kuin kanavoi aikuisten loputtoman teennäisen esittämisen.
Ei ole ihme, että Rachel Cuskia verrataan Virginia Woolfiin. Samoin kuin rouva Ramsay Majakassa, Faye antaa katseensa vaeltaa tutkan lailla ympäri illallispöytää, tekee väsymättä havaintoja toisten moraalisista valinnoista ja ristiriidoista häipyen itse taka-alalle. Samalla hän asettelee oman elämänsä palasia uusin asentoihin.
Kysyin, oliko hänellä vieläkin sama epätodellisuuden tunne ja tiesikö hän mistä se oli tullut. Ella oli ilmestynyt viereen seisomaan ja pujahti nyt Birgidin syliin, painoi päänsä äidin rintaa vasten ja imi peukaloa. Birgid silitti hajamielisesti tytön tummaa tukkaa ja kohdisti merkilliset silmänsä minuun. - Mukavaa, että esität minulle näitä kysymyksiä, hän sanoi. - Mutta en ymmärrä miksi haluat tietää.
Viimeisen luvun illallinen on upea kattaus parisuhteita ja vanhempien suhteita lapsiinsa. Bergmankin vilahti mielessä näissä puheenvuoroissa. Ehkä tunne oman elämän kaaoksesta sittenkin vähenee muiden oletettua hallittua elämää seuratessa? Tunnelma tässä luvussa nousee lakonisten vuoropuhelujen kautta sellaiseen tiheyteen, että olin myyty. Jossain vaiheessa romaania olin epäilevämpi - mukana oli joitakin aforisminomaisia "totuuksia" jotka eivät auenneet minulle, tai sitten olin vain eri mieltä - mutta en enää. Tässä on aineksia hienoon elokuvaankin.
Rachel Cusk: SiirtymäTransit, 2016, suomentanut Kaisa Kattelus
S&S Kustantamo, 2019, 218 s
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti