George Saunders: Lincoln bardossa

Abraham "Abe" Lincoln oli Yhdysvaltojen presidentti 1861-65. Hänen aikanaan käytiin pohjois- ja etelävaltioiden välinen sisällissota. Samoihin aikoihin hänen poikansa Willie kuoli 11-vuotiaana lavantautiin. Kuva surevasta isästä sylissään kuollut poika Georgetownin hautausmaan kryptassa on kirvoittanut mestarinovellisti (joulukuun kymmenes) George Saundersilta romaanin aiheen. Romaani Lincoln bardossa voitti Man Booker palkinnon vuonna 2017.

Willien kuolema ja presidentin, isän murhe aiheuttaa suurta kuohuntaa hautausmaalla kuolleiden keskuudessa. Iso joukko välitilassa eli bardossa (joka on kuulemma buddhalaiseen filosofiaan, tiibettiläiseen traditioon liittyvä käsite) kisailevia eläviä kuolleita - tai miksi heitä nyt nimittäisi, kummajaisia - kommentoi asioita tekstipätkissä, jotka muistuttavat whatsapp- tai vastaavaa viestittelyä, allekirjoitusten kera.

Energiset ystävykset Hans Vollman ja Roger Bevins III, Eddie ja rouva Baron leveine murteineen kiroilemassa, pastori Everly Thomas tunnontuskineen, luutnantti Cecil Stone, joka rasistisen puheensa aikana venyy ohueksi ja pitkäksi. Sanalla sanoen kirjava porukka kommentoi sattumuksia, omaa edeltävä elämää - ja Lincolnia. Paljon sivutaan sorrettujen ja kaltoin kohdeltujen kokemuksia: orjan vapaa sunnuntai-iltapäivä kerran kuussa, kuinka mustasta kaunottaresta, Litziestä tuli mykkä. Silloin tällöin ainevalonlehahdusilmiö vapauttaa hahmon välitilasta lopulliseen tilaan.  Aaveista ystävällismielisimmät tietävät että 'lapselle on kauhea kirous viivytellä täällä' siitä huolimatta, että kaikkia välitilaan jääneitä elähdyttää ajatus saada lisää aikaa. Välitilan tyypit eivät nimittäin, eri syistä uskalla myöntää olevansa k... heidän asuinpaikkansa on sairaskirstu, edellisessä tilassa elävät ovat vain vähemmän sairaita.

Sisällissota,  rotusorto ja poliittiset kiistat kipunoivat taustalla, kun bardolaiset tarkastelevat Abraham Lincolnia ja isän murhetta. He ovat liikuttuneita niin suuren rakkauden näkemisestä. Isän rooli on oleellinen pojan jatkolle, jonka puolesta aaveet ponnistelevat. Pientä kevennystä aaveiden haahuiluun tarjoaa sekä oikeista historiallisista että fiktiivisistä asiakirjoista poimitut sitaatit Abraham Lincolnista. Ne oikeat ovat peräisin ajan sanomalehdistä, kirjeistä ja muistelmista. Sekä kannattajat että vastustajat pääsevät ääneen. Lincolnia kiitetään suoraselkäisyydestä ja rehellisyydestä, karismasta ja kunnianhimosta, syytetään liiallisesta kunnianhimosta, heikkoudesta ja lapsen jättämisestä kuolemaan, liian vähästä huolenpidosta. Abraham Lincoln ei kuitenkaan ole päähenkilö, hän on vain pitkä mies, sureva isä, jonka sisään aaveet lehahtelevat saadakseen aikaan toivottuja reaktioita, saadakseen hänet palaamaan kuolleen poikansa luo. Hän jää henkilönä etäiseksi kuin Georgetownin krypta.

George Saundersin palkittu romaani oli minulle pettymys. Kieli on edelleen tyylikästä, nokkelaa ja moneen taipuvaa. Tyypit heittävät välillä hauskaa herjaa ja bardossakin säilyttävät monenlaiset inhimilliset piirteensä, moraalittomuutensa ja syyllisyyden tunteensa. Mutta se ei riitä. Jos koko rakennelman on tarkoitus kertoa jotain olevaisesta, se meni minulta osittain ohi itselleni keinotekoisen bardohäslingin takia. Koin ärtymystä lukiessani, mutta en nyt keskeyttänytkään, koska Saunders. Buddhalaiselle Saundersille bardo lienee ajatuksena luonteva tila, minulle se toimi aika vieraannuttavana elementtinä. Teema välittyi: kuoleman, luopumisen ja luovuttamisen väistämättömyys. Molempien oli se tunnustettava, sekä isä että poika Lincolnin. Vasta sitten he pystyivät jatkamaan, isä sodassa olevan maan johtamista, poika siirtymään seuraavaan elämäänsä. Sinne bardosta mennään.

George Saunders: Lincoln bardossa
Lincoln in the Bardo, 2017, suomentanut Kaijamari Sivill
Siltala 2018, 415 s