sunnuntai 3. kesäkuuta 2018
Merete Mazzarella: Alma. En Roman.
Alma Söderhjelm oli autonomisen Suomen ensimmäinen naispuolinen dosentti ja myöhemmin itsenäisen Suomen ensimmäinen naisprofessori, arvostettu tutkija ja tuottelias kirjailija. Vertailukohtana nykyisistä aikalaisista tulee etsimättä mieleen Merete Mazzarella.
Mazzarella kertoo viimeisimmässä romaanissaan ilmeisen sielunystävänsä ja hengenheimolaisensa elämäntarinaa. Romaani on kiinnostava paitsi Alman särmikkään ja kapinallisen persoonan myös kuvaamansa ajan ja paikkojen takia. Yli sadan vuoden takaiset Pietari, Viipuri, Helsinki, Pariisi, Turkukin, mutta ennen muuta Tukholma katuineen, rantoineen, ihmisineen ja interiööreineen nousevat esille historian usvasta. Alma päätyy vanhuksena Saltsjöbadenin kylpylähotelliin. Siellä oikukas vanhus torjuu hoitajien kutsuja aamuhartauteen ja vaipuu muistoihinsa, joissa kavalkadina tulevat vastaan hänen sukulaisensa ja ystävänsä, opettajat, seurapiirit ja rakastetut. Muistot vuorottelevat romaanissa Alman viimeisten päivien kanssa.
Kauniit ja tyhmät, rumat ja viisaat. Alman kapina alkaa jo nuorena; hänet lokeroidaan perheen lahjomattomassa luokittelussa rumiin. Opintie aukeaa, mutta se ei estä häntä joutumasta perheellisten apulaiseksi, se on eräs naimattoman naisen rooleista. Monilapsisessa perheessä yksityisyyttä ei muutenkaan ollut. Att slippa släkt och släktens sällskapsliv - det var den första förutsättningen för att bli en individ.
Kiinnostava aika, viime vuosisadan vaihde näyttää sadan vuoden takaa katsottuna jääneen sitä seuraavan sodan ja mullistusten varjoon. Suomessa elettiin Bobrikoffin venäläistämispyrkimysten aikaa. Alman isällä, Suomen prokuraattorilla oli läheiset suhteet Venäjän hallintoon. Vastarinta, passiivinen tai aktiivinen, jakoi perhettä. Alman kauniista lapsuuden ystävästä Schurasta tuli vuosien päästä kuuluisuus, Aleksandra Kollontai, jonka vasemmistolaisuutta Alma kavahti. Siitäkin huolimatta, että katsoo tämän myötävaikuttaneen Suomen itsenäistymiseen. Alman seurapiiriin kuului monenlaista crème de la crèmeä: Sibeliuksen ja Järnefeltin sukua, Pewe eli runoilijaprinssi Wilhelm Ruotsin kuningashuoneesta ja ennen kaikkea elokuvaohjaaja Moje, Mauritz Stiller, Greta Garbon löytäjä. Kulttuuriväki saattoi tavata myös Kauniaisten parantolassa, jossa kävi psyykeään hoidattamassa.
Ville man på den här tiden göra vad som kallas intressanta bekantskaper så var det bästa sättet att hyra sig ett rum på Grankulla för någon vecka framåt; där samlades både societetens grädda och alla våra hjärnsjuka intellektuella arbetare och dessutom alla främlingar som ville leva i fred. Som revolutionären Kerenskij som brukade läsa högt för mig ur de ryska tidningarna...
Almalle miehet olivat aina naisia tärkeämpiä, ystävinä mutta varsinkin rakastettuina. Hän etsi rakkautta tai sitä että olisi tärkein toiselle, mutta päätyi aina toiseksi naiseksi. Hänen avioliittomietteidensä perusteella se näyttää myös omalta valinnalta. Jag smakar på orden "det livslånga äktenskapet" - nog kan de låta som något man döms till? Rakkauden ei pitänyt kuulua arkeen, tai ainakaan kulua arjessa. Alman epätoivoisestakin heittäytymisestä rakkaussuhteisiin ja toiseksi jäämisestä tulee mieleen äskettäin kuollut Yrsa Stenius, toinen Ruotsiin päätynyt suomenruotsalainen - ja myös toinen nainen tärkeälle miehelle aikoinaan. Alman ajalle rohkeat ajatukset vapaasta rakkaudesta päätyivät myös hänen romaaniinsa Kärlekens väninna - ja aiheuttivat skandaalin. Suhde tärkeään veljeen Werneriin kärsi samasta syystä.
Naisen tie oli ohdakkeinen myös akateemisessa maailmassa. Piti anoa erivapautta, että nainen voitiin nimittää yliopiston dosentiksi. Tsaari hylkäsi silti nimityksen, koska epäili sitä vaaralliseksi esimerkiksi muille naisille ja lisäksi perheeseen suhtauduttiin epäluuloisesti poliittisen vastarinnan takia. Lopulta dosentuuri järjestyi Turkuun. Mutta voi kuinka kamala Åbo Akademi olikaan ylimielisine äijineen, työpaikkakiusaajineen, ja Turku talven pimeine katuineen! Tukholma pelasti lopulta. Jotain tuttua itselleni, semmoinen kokemus minullakin oli nuoruudessa Turun tympeydestä. Jag förstår dig så bra, Alma.
Epäsovinnainen ja impulsiivinen rakastajatar, sinnikäs tiedenainen, oman tiensä kulkija Alma Söderhjelm oli mielenkiintoinen tuttavuus, niinkuin Merete Mazzarella hänet omalla mietiskelevän viisaalla tyylillään kuvaa. Eräänlainen naispuolinen G.A. Wallin, tuli tässä mieleen. Ei niin vapaa kulkemaan, nainen kun oli, mutta hyvin rohkea kahleiden katkoja joka tapauksessa ja onnistui monessa tiedenaisen, tutkijan ja kirjailijan tavoitteessaan, myrskyisästä tunne-elämästä huolimatta.
Jälkisanoissa Merete Mazzarella kertoo romaaninsa lainaavan ahkerasti Alman omia sanoja tämän kirjeistä, päiväkirjoista ja muistelmista. Hän on pitäytynyt Alma Söderhjelmin elämän faktoihin, ainoastaan viimeisten päivien mietteet ovat vapaasti kuviteltuja, kuten luonnollista onkin. Mazzarellan sympatia ja ymmärrys on kokonaan päähenkilön puolella - Alma on Meretelle edelläkävijä, kuten suomennoksen nimikin kertoo.
Merete Mazzarella: Alma. En Roman.
Schildts & Söderströms, 2018, 231 s
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Luin Bo Lönnqvistin kirjan, kun tuo ei vielä kirjastos:
VastaaPoistahttps://hannelesbibliotek.blogspot.com/2018/05/finlands-forsta-kvinnliga-professor.html
Bo Lönnqvist on mainittu Mazzarellan jälkisanoissa eräänä lähdeteoksista: Alma Söderhjelm, Ett litteraturantropologiskt porträtt.
PoistaSain Alman äitienpäivälahjaksi, mutta vielä en ole ehtinyt lukemisessa kovin pitkälle. Kiehtovaa!
VastaaPoistaOn, Mazzarellaa lukiessa kyllä nauttii. Virkistävää vaan ei puuduttavaa ikinä.
PoistaTämä käväisi minulla jo kerran lainassa, mutten ehtinyt lukea silloin. Taidanpa lainata uudelleen, aihe ja henkilö kiinnostavat kovasti.
VastaaPoistaMazzarellan tyyli sopii erinomaisesti tämän tapaiseen henkilöhistoriaan. Almasta on moneen ja aika on tosi kiinnostava! Naisasiaa, kulttuuri- ja poliittista historiaa, perhe- ja yhteiskunta-asiaa, ja vielä tuo tulipunainen rakkauden ruusu...
PoistaKirjoitat mielenkiintoisesti. Kaikkia kirjoja en halua lukea mutta on mukava tietää niistä.
VastaaPoista80-luvulla vietin pimeän talven Turussa. Siitä lähtien Turku on mielessäni ollut liejuinen ja synkkä kunnes sitten päästiin tähän kesään.
Kiitos. Olipa korkea aika vähän parantaa käsitystä Turusta! Onhan kaupunki paljon kohentunut viime vuosina. Koko Suomi oli kyllä aika tunkkainen vielä 70-luvullakin, Helsinki myös - varsinkin Tukholmaan verrattuna.
Poista