Ida Simons: Tyhmä neitsyt

Tyhmä neitsyt on kaikkea muuta kuin tyhmä. Ida Simonsin romaani kuvaa nuoren juutalaistytön kasvua murrosikäiseksi, 1920-30-luvulla, aikaa myrskyn edellä, Alankomaiden Scheweningenissä. Antwerpenissä vieraillaan säännöllisesti, Berliinissäkin piipahdetaan. Simonsia verrataan takakannen tekstissä amerikkalaiseen Stoneriin - unhoon painumisen ja uudelleen löytämisen takia. Romaani on julkaistu alun perin 1959 mutta löydettiin uudelleen vuonna 2014, jonka jälkeen siitä tuli käännösten kautta kansainvälinen menestys.

Gittel on kohtuullisen hyvin toimeen tulevan perheen tytär, teräväkatseinen ja hulvattoman hauska kertoja, intohimoinen pianistin alku. Jos hänen liikemies-isänsä olisi ryhtynyt hautausurakoitsijaksi, ihmiset olisivat vihdoinkin saavuttaneet kuolemattomuuden, on isän oma päätelmä jatkuvasti epäonnistuvista hankkeista. Vanhemmat riitelevät kuin kissa ja koira ja sen riitinomaisen tapahtuman seurauksena Gittel ja äiti lähtevät aina laukkujensa kanssa sukulaisten vieraiksi Antwerpeniin.

Monien särmikkäiden persoonien juutalaisyhteisö juhlineen, ihmissuhdesotkuineen ja rituaaleineen ikuistetaan tässä meheväksi aikalaiskuvaukseksi. Yhteisöä tuntuu leimaavan samanaikaisesti aika monen eksentrisen tyypin huumori, joka on saanut kehittyä täydelliseen kukoistukseen tietynlaisen ihastelevan kauhistuksen ilmapiirissä. Siellä on Wally-setä, joka laatii dokumentteja - laillisella signeerauksellaan - ennustuksistaan koskien sukulaisten edesottamuksia. Hän tekee vaimonsa ja tyttärensä pähkähulluksi ja kaiken kukkuraksi hän on aina oikeassa. Isoäidit käyvää kipunoivaa taistelua keskenään, milloin mykkäkoulu sen sallii.

Harry-pappa on juutalainen antisemiitti; hänen ikäpolvessaan se ei ollut mitenkään harvinaista. He saivat siitä suhteellisen harmitonta tyydytystä, jota kaasukammiosukupolvelle ei enää suotu.

Paitsi että tuo kaasukammio-maininta on ainoa romaanissa, mikä viittaa tuleviin tapahtumiin, kirjailija itse selvisi hengissä keskitysleiriltä. Siinäkin mielessä tämä on poikkeus juutalaisista kertovissa viime vuosisadan alun romaaneissa. Ja kirjailija voi kirjoittaa esimerkiksi tuollaisen hätkähdyttävän kuvauksen.

Gittelin maailmaa täydentävät omat mielikuvitushahmot, joiden kanssa voi tarpeen tullen paeta aikuisten hölmöyksiä. Tyhmä neitsyt kasvaa päähenkilönsä myötä. Ajan mittaan yhteiskunnallinen levottomuus lisääntyy, asunto- ja vuokramarkkinat hiipivät mukaan ja tuovat palettiin tummempia värejä. Samanaikaisesti aikuisten maailma aiheuttaa Gittelille useamman pettymyksen. Se on romaanille eduksi, vaikka tuleekin hieman äkkinäisesti ja vaikka nämä perhe- ja sukutarinan ihmissuhdekuvaukset ovatkin harvinaisen herkullisia. Aika sinisilmäisestä tytöstä on kasvanut tarkkavainuinen itsenäinen nuori nainen, joka näkee entistä paremmin aikuisten pelien taakse.

Voi olla, että minusta tympeältä kuulostava nimi - viittaa raamatun opettavaiseen kertomukseen viisaista ja tyhmistä neitsyistä ja heidän tavastaan hoitaa öljyruukkujaan - viivytti tutustumistani tähän kaikin puolin viihdyttävään ja viisaaseen romaaniin. Suomennos on loistava, kieli muovautuu täydellisesti pikkuvanhan lapsen ja kasvavan nuoren maailmaan. Kiitos ja kumarrus Sanna van Leeuwen!

Ida Simons: Tyhmä neitsyt
Een dwaze maagd, 1959, suomentanut Sanna van Leeuwen
Gummerus, 2015, 190 s