Margaret Atwood: Testamentit

Ensimmäinen e-kirjani kirjastosta oli yllättävän miellyttävä kokemus, teknisesti ja vastoin ennakkoluulojani. Tabletilta lukemisessa on omat hyvät puolensa, esimerkiksi mahdollisuus suurentaa fonttia, tai lukea hämärämmässäkin paikassa valoja sytyttämättä, tabletin keveys. Margaret Atwoodin Testamentissa näyttää painettuna olevan 489 s, joten se ei ole ihan pieni opus.

Dystopiat ovat taas yksi genre, jota olen aina vierastanut, scifin ja fantasian lisäksi. Ja dekkareiden. Onpa noita aivan liikaa... Tässäpä alkaa kuitenkin aitaa kaatua näköjään. En olisi ehkä tähän tarttunut ellen olisi seurannut tiiviisti aikaisemmasta Orjattaresi-romaanista tehtyä sarjaa Handmaid's Tale, jonka jatko-osa Testamentit on. Toiseksi katsoin Margaret Atwoodin elämää ja kirjoja käsittelevän dokumentin Sanojen voima maaliskuun alussa. Vaikuttava nainen, ei voi kuin antaa aplodit.

Orjatarta en ole lukenut. Tv-sarja kuvasi tapahtumia lähitulevaisuudessa fundamentalistikristittyjen Gilead-nimisessä puritaanisessa teokratiassa jossain päin Yhdysvaltoja, jota ydinkatastrofi on kohdannut. Naiset on nyt rankattu eri arvoihin lähinnä hedelmällisyyden perusteella. Hedelmällisyys kun oli kärsinyt ydinlaskeuman jälkeen. Epälapsia syntyy. Kaikki naiset ovat tiukasti myös eri arvoihin rankattujen miesten alaisia ja kulkevat pukeutuneina arvoa osoittaviin, eri värisiin kaapuihin ja nunnamaisiin päähineisiin. Massateloitusten ohella kaupungin muureilla roikkuu sääntöjä rikkoneita hirtettyjä.

Orjatar päättyi päähenkilön karkaamiseen. Hänellä oli siinä vaiheessa kaksi lasta, toinen oli viety häneltä kiinni otettaessa ja toisen hän sai ns synnytyskoneeksi alistettuna. Lapsi salakuljetettiin ulos Gileadista. Tästä lähtökohdasta Testamentti alkaa kuvata tapahtumia ja henkilöitä Gileadissa. Tapaamme joukon komentajia onnettomine vaimoineen ja koko heille alistetun joukon orjattaria, helmityttöjä, tätejä, lapsia. Täti Lydia tätijoukon armottomana ja pelättynä johtajana on edelleen voimissaan. Tätien muodostama yhdyskunta elelee omassa miehiltä rauhoitetussa talossaan ja tekee heille määrättyjä askareita. He saavat mm opetella lukemaan - Raamattua - päin vastoin kuin muut naiset, joille on rajattu kodin seinien sisäpuoliset työt, sekä henkinen että fyysinen vankila.

Alkuun vaikuttaa että Testamentit ei tuo mitään uutta Orjattareen. Sama mielivaltainen touhu jatkuu ja vaivihkaa herää kysymys, miksi toinen samaa painajaista kuvaava teos. Testamentit pureutuu kuitenkin syvemmälle totalitaarisen järjestelmänsä sisuksiin esitellessään sen rakenteita ja kuinka epäluuloon, valvontaan ja pelkoon perustuva rakennelma on kuitenkin altis repeämiselle. Ihmisen ajatuksia ja haaveita ei pysty pitämään aisoissa. Sitä kautta Testamentit tuo uuden näkökulman ja vaiheen Gileadin yhdyskunnan kuvaukseen.

Täti Lydiallakin on menneisyytensä edellisessä maailmassa, vaikka hallitseekin suvereenisti tätien valtakuntaa Ardua Hallia - jonka motto Per ardua cum estrus tarkoittaa Synnytyskipujen ja kuukautiskierron kautta - ja sen Hildegard-kirjastoa. Siellä säilytetään mm Sukulinja-arkistoa, josta kehkeytyy avaindokumentti trilleriksi kääntyvässä kertomuksessa. Arkisto on tarpeen, koska hierarkian ylimmät miehet mielellään vaihtavat vaimoa nuorempaan ja onnistuvia synnyttäjiä etsitään. Sukurutsaa ei kuitenkaan haluta, sen verran tieteestä on otettu oppia tässäkin uskontoon perustuvassa tyranniassa.

Komentaja Judd uskoo lujasti nuorten naisten virkistävään vaikutukseen, samoin kuin kuningas Daavid aikoinaan, ja myös useat väliamerikkalaiset huumepomot.

Testamentit sukeltaa Lydia-tädin historian myötä myös totalitaarisen yhteiskunnan syntymekanismeihin. Vallankumouksen jälkeisen sodan tilanteeseen, jossa koulutetut muodostivat fundamentalisteille uhan, joka oli eliminoitava. Muuta ei tarvittu kuin oikeustieteellinen tutkinto ja kohtu: se oli hengenvaarallinen yhdistelmä. - Sivistyksen ja oppineiston vastaisuus on samaa mitä oikeassa elämässä on nähty Hitlerin Saksassa tai Maon Kiinassa. Viimemainitun kulttuurivallankumouksen jälkiä saatamme nykyään olla siivoamassa maailmanlaajuisesti. Sen verran perusteellisesti koulutettu väestö siellä tuhottiin.

Romaani on kirjoitettu historiikin muotoon, jossa viimeisenä lukuna on Kolmastoista symposiumi, historiantutkijjoiden kansainvälisestä kokouksesta vuonna 2197 ja keskeisenä osana täti Lydian Ardua Hallin käsikirjoitus. Testamentit oli lopulta jännittävä ja vaikuttava kuvaus dystopiasta - ja upeaa kieltä, myös suomennettuna. Handmaid's Tale haalistui sittenkin taka-alalle ja kirjailijan ääni voimistui. Aiheesta huolimatta musta huumori kukoisti paikoitellen sen ovelissa henkilöhahmoissa, täti Lydiassa varsinkin.

Margaret Atwood: Testamentit
The Testaments, 2019, suomentanut HilkkaPekkanen
Otava, 2019, e-kirja