Alex Schulman: Glöm mig

Alex Schulmanin Polta nämä kirjeet kertoi hänen äidinäitinsä ja -isänsä tarinan, paljasti vaietun salaisuuden, kolmiodraaman ja varsinkin äidinisän, Sten Stolpen vaikutuksen lähipiiriinsä. Romaanin Glöm mig, suomennettuna Unohda minut hän kirjoitti pari vuotta aiemmin. Sattumalta luin nämä omaelämäkerralliset romaanit päinvastaisessa järjestyksessä, mutta oikeastaan sisällöltään kronologisessa järjestyksessä. Aiempi sukupolvi jättää pitkän varjon seuraavaan, silloin kun siinä esiintyy niinkin äärimmäistä kohtuuttomuutta kuin mitä voi nähdä näissä kahdessa suvun ketjun palasessa.

Glöm mig kuvaa raastavasti perhedynamiikkaa ja kolmen pojan kasvamista äidin pahenevan alkoholismin hallitsemassa kodissa. Näkökulma on Alexin, keskimmäisen pojan. Lapsuutta kuvataan nykyajasta, aikuisen Alexin perhe-elämä lomittuu muistoihin. Äidin ja pojan keskinäinen, läheinen mutta moneen kertaan haavoittuva suhde altistuu äidin alkoholismin aiheuttamalle epävakaudelle alkaen siitä kun poika on 5-vuotias. Isä on äitiä n 30 vuotta vanhempi, edellisen avioliittonsa taakse jättänyt kulttuurialan vaikuttaja.

Vanhempien rakkautta näyttävät alusta alkaen maustavan päivittäiset viini-, olut- ja snapsiannokset. Eläkkeelle jättäytyvä isä häipyy taka-alalle omaan väsyneeseen vanhuuteensa siinä missä nuori nainen peittelee alkoholismia työnantajaltaan ja saa perheeltään kaikessa tukea. Kukaan perheessä ei puhu ääneen äidin alkoholismista kolmeenkymmeneen vuoteen. Isä ehtii kuolla ennen sitä. Pojat oppivat välttelemään äidin raivokohtauksia, kuulostelemaan mitkä lankut parketissa narisevat, tietämään mitkä ovat vääriä makeisia - mutta purkaukselle löytyy aina syy. Äidin viha on väistämätöntä ja armotonta. Hänessä ilmenee samanlaista pirullista ilkeyttä kuin isässään. Krapulainen äiti pudottelee lauseita kuin atomipommeja, pojan korvissa. Det var länge sen jag kände jag hade nåt att leva för. 

Alex Schulman kertoo lapsuuden perheensä draamaa viiltävällä herkkyydellä. Poika näkee, muistaa vanhempien lämpimät välit kauan sitten. Mutta nuoren naisen vapauden kaipuu ja miehen halu pitää minuuttiaikatauluista kiinni näyttää jo syvälle menevän arkisen särön, varhaisessa vaiheessa. Sitä seuraavat lasten pettymykset kun äiti sammuu ennen hyvän yön toivotuksia. Tulee sekin päivä, kun pojat alkavat pelätä äitiään.  När vi hörde hennes steg ute i hallen släckte vi snabbt lampan och låtsades sova. 

Alla de här framgångsrika männen som hon stod bakom. En bullrig pappa som låste in sig på rummet och skrev hundra böcker. En kolerisk make som var strängt upptagen med att göra teve för folkhemmet. Näringslivstoppar, den ena gubben efter den andra, som mullrade och slog sig fram, med hennes manus i handen. Gubbe efter gubbe efter gubbe. Och hon var alltid smartare än allihop.

Äiti Lisette Schulman ei juopottele baareissa vaan on kultturelli henkilö, arvostettu kirjoittava ammattilainen, skarppi ja sujuvasanainen nainen. Hänen poikansa oppivat siivoamaan äidin jäljet, tiskaamaan hyllyyn piilotetut lasit, palauttamaan piilotetut pullot, peittämään äidin humalan kun tilanne sitä vaatii. Kaikki ylläpitävät haurasta tasapainoa. Poika oppii valvomaan, että snapsipullo on ajoissa jääkaapissa. Jag har varit som en ambulerande bartender. Tarkkailee tupakan polttamia jälkiä äidin aamutakissa, onko tullut uusia. 

Välirikko tulee äidin kanssa väistämättä; alkoholismia ei pitänyt mainita. Se tulee aikuisen ja perheellisen Alexin kotona. Se vaatii ulkopuolista peiliä, johon vaimo ja pieni lapsi pakottaa katsomaan. Kosto seuraa myrkyllisinä puhelinviesteinä yöaikaan. Vastaanottaja uskoo muistavansa satuttavat viestit aina, lähettäjä ei enää seuraavana päivänä. Alex miettii, voiko hän jatkaa äidin poikana kaiken jälkeen vaikka äiti jonain päivänä raitistuisikin. 

Jäljet johtavat sylttytehtaalle, se käy ilmi. Sten Stolpe oli äidinisänä lämmin  kuin pakastearkku. Myös äidinäiti näyttää tämän romaanin valossa omituisemmalta kuin Polta nämä kirjeet -romaanissa. Vai sittenkin samalta, passiiviselta sivustakatsojalta omassa elämässään? Tytär kipataan muualle vanhempia häiritsemästä alta kymmenvuotiaana. 

Kirjailija etsii sovitusta ja sovintoa äitinsä kanssa, tapaa katkaista sukuriitojen jatkumo, tutkii geeniperintöään, vihaansa ja myrkyllisyyttään. Oliko kaikki sittenkään huonoa? Alex näkee äitinsä lahjakkuuden, älyn, huumorin, karisman. Kaikki asioita, jotka pitkä katkeruuden aika on jättänyt pimentoon. Äiti on haudannut hylkäyskokemuksensa syvälle, sekä itseltään että lapsiltaan.

Alex Schulman kirjoittaa koskettavasti perhedraamaansa, se porautuu syvälle, kirvelee ja kärventää. Kerta kaikkiaan loistavalla tyylillä kirjoitettua, tarkkakatseista analyysia itsestä ja äidistä, ja suvun raskaasta perinnöstä.

Alex Schulman: Glöm mig
Bookmark Förlag, 2016, 2017, 255 s