David Grossman: Kun Nina sai tietää

Goli Otok, Adrianmeren Alcatraz, entisen Jugoslavian diktaattorin Josip Broz Titon oma gulag, vankileiri - siinä David Grossmanin Kun Nina sai tietää -romaanin perhetragedian konkreettinen polttopiste. Sieltä lähtevät kolmen sukupolven naisten yhteinen ja yhteisesti puhumaton historia ja seuraavaan sukupolveen siirtyvät traumat, räjähdysalttiina ja sotkuisena piikkilankavyyhtinä.

Harvan valtion kansalaisten kokemuksista löytynee niin dramaattisia ja laaja-alaisia tapahtumia kuin Israelin nykyisestä väestöstä. Tässäkin tarinassa kibbutsissa kohdataan Vera Novak, 90 v, joka kantaa muistoissaan entisen Jugoslavian kirjavaa taustaa, juutalaisen nuoren naisen ja serbimiehen rakkaustarinaa. Vera on voimapersoona, jonka ympärille keräännytään ja joka suvun vanhimman varmuudella lataa totuuksia elämästä, itsestään ja muista. 

Vera, Titon partisaanijoukkoihin kuulunut kommunisti, on vangittu 50-luvulla hänen kieltäydyttyään todistamasta kidutussellissä itsemurhan tehneen miehensä valtion petturiksi. Sen seurauksena hän samalla hylkää 6-vuotiaan tyttärensä Ninan. Kadulle, vahvistaa viranomainen, jos äiti sen valinnan tekee.

Vera vapautuu leiriltä kolmen vuoden jälkeen ja pääsee muuttamaan Israeliin tyttärensä kanssa. Siellä hän aloittaa uuden elämän ja löytää uuden miehen, Tuvjan, joka on ystävä, vaan ei rakastettu. Kukaan ei voi korvata kuollutta Milošia, hänen mittaamattoman ja uskollisen rakkautensa kohdetta. Tuvjan poika Rafi rakastuu vuosia myöhemmin Ninaan. Nainen on kuitenkin rikkinäinen ja levoton ja jättää vuorostaan pienen tyttärensä, Gilin, isälleen ja lähtee kiertämään maailmaa heittäytyen aina uuden miehen syliin, kadoten vuosikausiksi. Tyttäret ovat täynnä myrkkyä äitejään kohtaan, Nina Veraa ja Gili Ninaa.

Huomatkaa tämä: koko suvulle on aina ollut selvää, että Veran ja Ninan välinen rajavyöhyke on tulehtunut, jopa hengenvarallinen...

Sukukronikka ja sen ytimessä kytevä trauma aukeaa hitaasti. Kertoja jää aluksi arvoitukseksi, mutta jossain vaiheessa käy ilmi että näkökulma on Gilin, nuorimman, joka sekä kuvaa, nauhoittaa että kirjaa vanhempien kokemuksia. Kibbutzissa vallitsee tulehtunut tunnelma sukulaisten kesken. Kaikki - paitsi Vera - tuntuvat olevan epävarmoja toisistaan, toisen tunteista, rakkaudesta. Väläykset ilmeistä, juonteista, katseista, olkien kohautuksista, solmuisista kohtauksista toistuvat. Tulistuvien naisten keskellä tasapainoilee Rafi, elokuvaaja, ottaen vastaan tylyjä iskuja puolelta jos toiseltakin.

Syntymäpäivillään Vera alkaa kertoa historiaansa juhliin kerääntyneille jälkeläisilleen, ja he päättävät tallentaa muistot elokuvaksi ja tehdä yhdessä matkan Goli Otokin saarelle. Matkasta tulee "totuuskomissio" koko suvulle. Mitä äiti kertoo ja kuinka tytär sen muistaa.

Anna kun yritän ymmärtää. Ne lähettivät sinut Goli Otokiin vain sen takia, ettet suostunut sanomaan Milošia petturiksi?

Matka menneisyyteen avaa suvun solmuja ja paljastaa karun hetken vuosikymmeniä sitten: päättäväisen - joku voisi myös sanoa fanaattisen ja naiivin - Veran suuren rakkauden varjossa maailmaa katsoo yksinäinen pikkulapsi, joka myöhemminkään ei löydä omaa tietään eikä arvoaan. Ja kuten niin usein traumaattisissa sukutarinoissa, tässäkin sen seuraukset näkyvät kolmanteen sukupolveen asti. Vahvan Veran ja entisestään haurastuneen Ninan kohtalo koskettaa aivan uudella tavalla, kun kertomus ehtii tylyn saaren maisemiin. Sitä ennen lukijakin ehtii eksyä suvun jotenkin hysteeriseen tunnelmaan. Joka siis saa hyvinkin selityksensä.

Jälkisanoissaan kirjailija kuvailee kertomuksen pohjautuvan oikean henkilön, hyvän ystävän historiaan. Eva ja Tiana soivat minulle jalosti täyden vapauden kertoa tämä tarina - mutta myös kuvitella ja sepittää se sellaiseksi kuin se ei koskaan ollut. Tämä taas on niitä asetelmia, joista paljon tällä hetkellä keskustellaan: kuka saa kertoa kenenkin tarinan.

David Grossman: Kun Nina sai tietää
Itti ha-hayyim mesahek harbe, 2019, suomentanut Minna Tuovinen
Otava, 2020, 280 s