Elif Shafak: 10 minuuttia, 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa

Kolmas lukemani Elif Shafakin romaani vie Istanbuliin, samaan mausteiden ja tuoksujen täyttämään historialliseen mutta elämää sykkivään kaupunkiin, joka on hänen romaaniensa itseoikeutettu maailma, kuin yksi sen hengittävistä päähenkilöistä. 10 minuuttia, 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa tulee lähemmäs Kirottua Istanbulia kuin Eevan kolmea tytärtä siinä, että se keskittyy kuvaamaan valtavirrasta poikkeavaa ihmisryhmää. Tässä vieläpä entistä selvemmin ihmisiä, jotka on eri taustoista johtuen sysätty marginaaliin. Suurkaupunki Istanbul on Turkissakin ympäristö, jossa erilaisuus sulautuu koko kaupungin verenkiertoon ja tekee siitä näille ihmisille ainoan mahdollisen elinympäristön, paikan jossa voi elää ja hengittää, vaikka osoitteena olisi bordellikatu. 

Tequila Leila ei enää hengitä, hänet on tapettu ja sullottu roskalaatikkoon. Hänen tarinansa on loppu, mutta kertomus alkaa siitä. Kymmenen seuraavan minuutin ajan Leila on kuolemassa, mutta hänen muistinsa kelaa läpi historiaa lapsuudesta lähtien, niin kuin sanotaan hukkuvan elämänsä näkevän. Lapsuus Turkin maaseudulla Vanissa on patriarkaalisen ja vanhoillisen tradition läpitunkema väkivallan verkko, jossa moniavioisen isän, baban sana on jumalan sana, setä tämän suojeluksessa, äiti vailla puheoikeutta. Isä voi päättää äidistäkin, se osa ei välttämättä kuulu lapsen synnyttäneelle. Jokainen tyttö jää vaille muita tulevaisuuden näkymiä kuin niitä, jotka näkee ympärillään, edellisen sukupolven naisilla. Apteekkari jakkupuvussa, sekularismin puolestapuhuja on poikkeus.

Seuraavien minuuttien aikana tavataan kaikki viisi Leilan parasta ystävää. Kukin heistä on kulkenut pitkän polun ennen Istanbulia. Anatolian maaseudulta tullut transnainen Nalan, lapsuuden kaveri Sabotaasi Sinan, libanonilainen harras kristitty Zaynab122, somalialainen Jameelah Mogadishusta ja orjavaimoksi alistettu Hollywood Humeyra Mardinista läheltä Syyrian rajaa. Heistä tulee Leilan oikea perhe, kun hän on paennut kodistaan ja lapsuuden perhe on hänet lopullisesti hylännyt. 

Romaani kytkee kertomuksensa maailman tapahtumiin Somaliassa, Vietnamissa, 60-luvun vasemmistolaisten mielenosoituksiin, ja näyttää ohimennen saman poliittisen liikkeen itsetuhon kuin meilläkin, puhdasoppisuus näivettää maolaiset, leninistit ja trotskilaiset tappelemaan keskenään. Eikä naisen osa sielläkään ole häävi, tasa-arvo on kuollut kirjain ja Leila joutuu hermoilemaan, kelpaako rakastetulleen tai ainakaan tämän kavereille. 

Johtuneeko sitten romaanin rakenteesta, kuolleesta päähenkilöstä, että kertomus ei oikein nouse siivilleen. Kolmeen osaan jaettu tarina, Mieli, Ruumis ja Sielu lähtee yllättävästi vetämään sittenkin, vasta kun edelleen hyvin energinen eloon jääneiden ystävien poppoo lähtee hakemaan Leilalle oikeutta kunnialliseen hautapaikkaan, pois kummitusten, lepakoiden ja sisiliskojen Yksinäisten hautausmaalta. Sinne haudataan Istanbulissa köyhät ja syrjityt, prostituoidut, narkomaanit, rikolliset, hylätyt vauvat, turvapaikanhakijat, numeroiduilla laudanpätkillä merkittyihin kuoppiin. Ruumis-osiossa todellakin tulee vauhtia ja vaarallisia tilanteita, nasevaa dialogia ja vihdoinkin lihaa luiden päälle (sic!), syvenevää luonnehdintaa noille tyypeille, joiden siihenastinen kuvaus oli typistynyt elämänvaiheiden - toki dramaattisten - kuvaukseen.

Jo edellisissä Shafakin romaaneissa tunnistin siellä täällä töksähtäviä vertauksia ja ilmauksia, joihin kompastui, ja muutama sammakko hypähti vastaan tässäkin. Väentungos virtasi ja norui yöhön kuin muste rikkinäisestä täytekynästä. On jännittävää sukeltaa Istanbulin kujille, kun oppaana on siitä haltioitunut kirjailija. Silloin ymmärtää, että tässä maailmassa ei voi odottaa pelkistettyä ja kirkasta tyyliä, vaan bysantin loistokasta värikylläisyyttä, moskeijoiden kultaisia kupoleja, keskiaikaisia linnoituksia, dramaattisuutta.

Vuosisatojen kuluessa monia oli tullut ja mennyt jättäen jälkeensä laulunsa, rukouksensa ja kirouksensa: bysanttilaiset, ristiretkeläiset, genovalaiset, merirosvot, osmanit, Donin kasakat ja lyhyen aikaa venäläiset.

Kaupungista haltioituminen ei saa Shafakia sulkemaan silmiään sen vääryyksiltä. Korruptio on maan tapa; prostituoitu ei saa oikeutta eläessään eikä kuollessaan. Leilan ystävät yhdistävät epätäydellisyytensä ja siitä kehkeytyy optimistinen elämisen riemun ja rohkeuden näytös. 

Elif Shafak: 10 minuuttia, 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa
10 Minutes, 38 Seconds in this Strange World, 2019, suomentanut Maria Erämaja
Gummerus, 2019, 359 s