torstai 31. maaliskuuta 2016

Sieluni hymyt -haaste

♥ Kohta on toukokuu ja kirsikkapuut  ♥



Ulla piristi päivääni heittämällä tämän haasteen, jossa ideana on listata pieniä ja suuria asioita, jotka tekevät onnelliseksi, 5-105 kpl.

Olen onnellinen kirjablogeista, jotka ovat antaneet minulle ensinnä uuden tavan harrastaa lukemista ja kirjoittamista jakamalla kokemukset muiden lukevien ja kirjoittavien kanssa. Toiseksi se on antanut mahdollisuuden olla minulle sopivalla tavalla mukana somessa. Muuta kanavaa en kaipaa. Kolmanneksi minua kiinnostaa, hyvin maltillisesti, olla jotenkin tekemisissä it-sovellusten kanssa, joista tämä blogger-työkalu on esimerkki eli tähän liittyvä 'ympäristö'.

Jokaisen aamuni onnesta vastaa Hesari. Sen luettuani olen ajatusteni tonavassa sellaisessa pyörteessä, että kestää aikansa soutaa tyynemmille vesille, varsinkin sunnuntaipaketin jälkeen. Ilman Hesaria aamulla päivä on kuin emäntä ilman polkua.

Seuraan kirjablogien lisäksi päivittäin Saku Timosen blogia. Olen onnellinen, että joku jaksaa panna itsensä niin likoon ja  kynän säilällä torjua mölyävän MV-joukon ja asiantuntemuksella kumota porukan valheita.

Kirjojen lisäksi elokuvat ovat usein iltojeni ja nyt eläkkeellä, myös räntäsadepäivieni, sulostuttajia. Tämä on muuten yksi monista asioista, joiden vuoksi en voisi ajatella liittyväni monien talvikuukausiksi etelään lentävien ikätovereideni joukkoon. Elokuvat elokuvateatterissa, suomeksi tekstitettyinä, se on ihan parasta.

Olen onnellinen, kun sekoitan värejä ja maalaan. Työväenopiston kuvataideluokassa olen osa iättömien naisten porukkaa, jotka ovat hartaan keskittyneitä omaan työhönsä. Ajatus, että tätä voin tehdä kauan, riehaannuttaa.

Olen onnellinen pienestä lähipiiristäni, parhaina päivinä easily amused. Sanapari on peräisin Kurt Cobainin biisistä ja kuulostaa paremmalta englanniksi. 'I wish I were like you, easily amused.'

Olen onnellinen ystävistäni, joista suuri osa on ex-kollegoita Joensuusta ja Helsingistä. Siitä, että yhteinen historiamme jatkuu edelleen, jo vuosikymmenten ajan.

Olen onnellinen jokaisesta onnellisesta koirasta jonka näen. Jos pystyn koiraa ohimennen korvan takaa rapsuttamaan, on se pieni onnen hetki. 




Olen onnellinen kun leipätaikina kohoaa hyvin uunissa.

Olen onnellinen, että vuoden kamalin huhtikuu on kohta ohi ja vuoden ihanin toukokuu koittaa.


Haastan Marjatan, ketjukolaajan, Jaanan ja Tuijan

15 kommenttia:

  1. Ihana kuva, tuo yhdistelmä. Mistä tuo kuva on? Ruissalo? Ihana on koirakin. Minulla on suomenlapinkoira. Kiitos, että osallistuit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuva on Aurajoen rannalta, Tuomiokirkkosillalta eteenpäin, siellä kasvaa noita kirsikkapuita. Koira on tyttären sheltti, tosi kaunis ja hyväluontoinen koira.

      Poista
  2. Minäkin tykkään joistakin elokuvista ja kirjoistakin. Onnesta puhuminen olisi minun kohdallani varmasti liioittelua, tai eipä sitä tiedä, kun lähemmin mietin. Kerronpahan tarkemmin blogissani, ehkä sitten sen kamalan huhtikuun puolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lievittää sitten sitä kamalaa kuuta, kun palautat mieleen omia onnen aiheitasi :)

      Poista
  3. Voi kiitos Leena! Tulin jo kerran haastetuksi, mutta "ei lisä pahoota"!
    Pidän tästä haasteesta valtavsti, mutta pakotan itseni lukemaan ensin Lopotin loppuun ja kirjoittamaan siitä, että edes joka toinen kirjoitukseni olisi kirjoista.

    Sinun "hymysi" kuulostavat sellaisilta, että ne ovat tulleet helposti ja täydestä sydämestä, ne päällimmäiset.

    Minulla on aika paljon samoja. Pitääkin piipahtaa tutkimassa tuota Saku Timosen blogia. Minä olen ihan hukassa, kun olen alkanut käydä joissain englanninkielisissä blogeissa ja se on valtava aarreaitta. Pitää tehdä priorisointia ja lopettaa mokoma vouhotus.

    Kevät on ihanaa. Ajattelin käydä huomenissa katsomassa sinivuokkopaikassa, joko näkyisi sinistä. Tätä menoa (lämpötila siirtyy sinne +10 alle) huhtikuusta voi jopa tulla uusi toukokuu. :)

    VastaaPoista
  4. No pitihän se arvata että sinulle tämä haaste oli ehtinyt jo, mutta kun et ollut vielä vastannut niin huomasin vasta siellä kommenttiosastolla. Ei haittaa.

    Niin kyllä kai maailma on pullollaan hienoja blogeja, kun noita kielirajoja alkaa ylittää. En kyllä tähän mennessä ole noista Ruotsin kirjablogeista oikein innostunut. En tykkää tuosta pienestä facebook-maisesta hätäisestä ja jatkuvasta lätinästä. Sitä olen ihmetellyt, että italiankielinen bloggaukseni ei ole haravoinut yhtään ainutta lukijaa sieltäpäin, vaikka bloggeri näyttää lukijoita Kiinasta, Venäjältä etc. No olihan se aika alkeellista italiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Englanninkieliset taas ovat monesti pitkiä ja polveilevia. Onhan siellä sitten niitäkin, jotka ovat valtavan kaupallisia, täynnä kaikenlaista mainosta ja tuotetta.
      Minä olensmyös ihmetellyt kaukomaiden kävijöitä. Kait ne jotain eksotiikkaa kokevat mm. suomen kielessä.
      Ovatkohan italialaiset laiskempia somettajia, olis luullut kyllä löytävän sinun ajankohtaisen postauksesi. Jos ne vaan siellä illastavat pitkään, kuten Fellinin elokuvissa ja huutavat toistensa päälle :D

      Poista
    2. No keksitpäs hauskan selityksen Marjatta ♥ Toivotaan, että tuo italialainen illallisnäkymä on syynä heidän poissaoloonsa kansainvälisesti merkittävästä blogistani :)

      Poista
  5. Olin varma, että olet käynyt Japanissa nappaamassa kuvan kirsikkapuusta. :) Kaunis kuva ja upea puu, enpä tiennyt että meillä on Suomessakin kirsikkapuita. Täältä Oulusta on niitä on turha haeskella, luulisin. :)

    VastaaPoista
  6. Voin paljastaa sinulle lisää Suomen kirsikkapuita: Helsingin Roihuvuoressa on kokonainen puisto kirsikkapuita ja tämän vuoden Hanami-juhla on 15.5. Kävin siellä vuosi sitten tuttujen kanssa. Kylmää oli mutta puut olivat kukassa. Aurajoen rannan puut ovat kyllä kasvupaikkansa takia vielä kauniimmat, kröhöm... pakko vetää kotiinpäin

    VastaaPoista
  7. Hyvä noin ajatella!
    (onko Suomessa kirjailijoita Ä:llä?)

    VastaaPoista
  8. Hei, kiitos haasteesta. Tartun siihen pikapuolin, kun nyt olen päässyt koomastani.

    Minäkin olen suuri Saku Timonen -fani. Ja Hesari on saatava lukea heti aamutuimaan.

    VastaaPoista
  9. Kiva juttu. Kodin muutto on kyllä niin puuhakasta että siinä on varmaan pakko jättää blogi vähän vähemmälle huomiolle.

    VastaaPoista