Näen myös pari naista joilla on samanlainen katse kuin mulla, ja ne on varmaan kaikki matkalla omaan huoneeseensa täyttämään jonkun tietyn fetissin herättämiä tarpeita. Näen myös pari pukuun tai univormuun pukeutunutta naista ja mietin, tietääkö ne, mitä varten mä oon täällä, mutta kukaan niistä ei katso mua silmiin enkä tiedä, johtuuko se siitä, ettei ne huomaa mua, vai siitä, että ne yrittää olla katsomatta.
Käsitys Yhdysvalloista oikeusvaltiona ei ole koskaan ollut Euroopassa kovin hyvä, se ei ole ollut sen päällimmäisiä vahvuuksia. Orjuuden historian jäänteenä vähäisempi ihmisarvo toistuu edelleen rodullistettujen kokemuksissa ja monissa aseellisen väkivallan tapauksissa, joista säännöllisin väliajoin uutisoidaan. Kun katsetta tarkennetaan, löytyy joukosta vieläkin enemmän katveeseen, vaille turvaa jääviä, nimittäin ei-valkoiset naiset ja seksuaalivähemmistöt. Heidän omissa kodeissaan naisten harteille jää vastuu perheestä ja miehenkin ylläpidosta.
Leila Mottleyn Yökulkijat sijoittuu Kalifornian Oaklandiin ja kertoo sydän vereslihalla Kiara Johnsonin, minäkertojan katu-uskottavalla kielellä - loistavasti suomennettuna - teini-ikäisen tytön kujanjuoksusta, yrityksestä pitää pinnalla itsensä, isoveljensä Marcuksen ja vielä naapurinkin pojan, Trevorin, huumeaddiktin äidin kotiin unohtaman.
Arki on Ki'lle vuokraisännän pakoilua, naapurin pojan vientiä kouluun, yrityksiä etsiä töitä itselle ja veljen patistamista samaan. Isoveli haaveilee räppärin urasta, setänsä esikuvan mukaan....Marcus vaan suoltaa riimei studiossa kun mä yritän saada meiän vuokran maksettuu. Sedän maineesta ja menestyksestä on kantautunut huhuja tähän huonomaineiseen kortteliin, jonka pölyt Ty-setä karisti. Sisaruksilla on ankara perhehistoria, isä on kuollut ja äiti laitoshoidossa tragedian seurauksena.
Kiaran lähipiiriin kuuluu tosirakkaus, skeittaava Alé ja Tony, sitkeä ihailija sekä laitoksessa asuva äiti, epäluotettava ja rasittavan oloinen nainen, joka on valmis kaatamaan kaiken vastuun alaikäiselle tyttärelle.
"Mulla on vielä sen numero", äiti sanoo, ja tunnen sen kasvoille takertuneen virneen. "Suku pitää huolta omistaan, vai mitä?" - Aika ironista, että se jaksaa saarnata perhearvoista niin kuin se ei olisi itse tuhonnut meidän perhettä. Meidän perhe alkoi ja loppui äitiin, samaan ääneen, joka kertoo mulle, että me pidetään toisistamme huolta, vaikka se ei koskaan ite pystynyt samaan. Joskus tuntuu siltä, että isi on ainoa, jota se koskaan rakasti.
Kiara ajautuu vuokrarahoja haaliessaan prostituutioon. Poliisien väliintulo ei johda parempaan, sen sijaan tyttö päätyy poliisiringin hyväksikäyttämäksi, maksua vastaan tai ilman. Teini-ikäisenä aikuisen vastuuseen pakotetulla ei ole keinoja, ei löydy vaihtoehtoja. Viranomaisten huolenpito lakkaa juuri siinä, jossa intressit ovat ristiriidassa heikompiosaisen kanssa. Tuomioistuimet, poliisi ja vankilalaitos on seinä johon törmää, joka vaaran uhatessa löytää keinot omiensa tukemiseen.
Kerron sille siitä, miten kadut repii meidät auki ja poistaa sen osan, joka olisi kaikkein eniten pitämisen arvoinen: meissä jäljellä olevan lapsen.
Todelliseen tapaukseen pohjaavassa Yökulkijoissa alaikäisen seksuaalinen hyväksikäyttö on se viranomaisten koetinkivi. Se pitää määritellä joksikin muuksi, vaikka vapaaehtoiseksi. Nyt kun tämän luin, mieleen palaavat loputtomat poliisiväkivallan kuvaukset USA:sta, viimeisimpänä Minneapolisin tapahtumat. Ja se kuinka oleellista on, että luottamus viranomaisiin on vahva ja että ne ovat sen arvoisia.
Ilmestyttyään Yökulkijat nimettiin Booker-ehdokkaaksi, mikä teki Leila Mottleysta listan nuorimman Booker-ehdokkaan kautta aikojen (s 2002). Romaani on noussut myös New York Timesin bestsellerlistalle.
Leila Mottley: Yökulkijat
Nightcrawling, 2022, suomentanut Helka Sivill
Kustantamo S&S, 2025, 350 s
Osaluettu: Tässä vaiheessa klassikon metsästykseni johti taas yhteen keskeytykseen. Lainasin Jane Austenin Arkailevan sydämen innostuneena ajatuksesta, että saan nauttia Kersti Juvan uudesta suomennoksesta. Loistavaan suomentajaan tutustuin luettuani Henry Jamesin Washingtonin aukion samaiseen haasteeseen.
Valitettavasti Jane Austenin kertomat suhdekiemurat eivät kiinnostaneet. Siinä vatvotaan samaan tyyliin kuin nyt tvssä esitettävissä espanjalaisissa saippuasarjoissa. En löytänyt samaa syvyyttä kuin Henry Jamesin psykologisessa ihmismielen kairauksessa. Olisin halunnut innostua Arkailevasta sydämestä. Uudesta suomennoksesta on tehty siveltävän kaunis kirja. Ehkä alkuperäisteos on vain liian kaukana nykyajasta ja sen ajan varakkaan perheen tavat ja ongelmat tuntuvat laimeilta.
