Liksom,
Rosa: Hytti Nro 6
Juna
kiitää kohti itää ja kaikki odottavat aamua
Luettu 03/2012
Luettu 03/2012
Viime vuoden Finlandia-palkittu romaani, kertomus matkasta halki Neuvostoliiton 1980-luvun jälkipuolella ennen koko mammutin kaatumista. Juna kulkee Moskovasta Ulan Batoriin. 'Tyttö' ja 'mies' viettävät yhteistä aikaa yhteisessä hytissä. Tyttö on suomalainen opiskelija ja mies kovia kokenut kadun kasvatti. Mies vihkii tytön venäläisen karskin miehen sielun maisemaan vodkan ja samovaarin avustuksella. Sekä matkan varrella nähdyt maisemat että miehen kokemukset antavat karun, rankan kuvan neuvostoliittolaisesta elämästä jossa elämä on selviytymistä äärimmäisen kurjissa oloissa.
Tämä lukukokemus oli juhlava. Niin hienosti kulkee dialogi, miehen vodkan huuruiset, räväkät lausahdukset ja tytön hiljaiset pelon sekaiset mietteet junamatkan aikana koetusta, muistot Moskovasta ja rakkaudesta siellä. Matkan huipentuma arkeologiospiskelija-tytölle on Altai-vuoristosta löytyvä kalliopiirros.
'Idästä tuli silmiä pistelevä kirkkaus, lännessä velloi harmaa, sakea, hyytelömäinen sumu, pohjoisen taivaan alareunassa roikkui verenpunainen pyrstötähti. Se näytti tummansinisen musteen tahrimalle paperille liimatulta kolmekymmentäluvun kiiltokuvalta. Tyttö ihaili kurkilaumaa,joka asteli yhtenä rintamana pitkin tasannetta ja nokkaisi edestään syksyllä kuolleen heinäsirkan raadon. Hän näki viisi mustaa, pitkäkarvaista härkää. Ne kaapivat kavioillaan ruohoa jään alta. Hän kuuli vuohien määkinää ja käveleskeli kohti pensaikkoa, jonka routaiset oksat nuokkuivat surullisina. Naiset olivat lypsämässä vuohia.'
Mervi
Kantokorpi Hesarissa:
Uuden
teoksen Hytti nro 6 alaotsikko on "Kertomus". Liksom tekee
aihetta myöten kunniaa traditiolle, jonka pohjalla välkkyy
venäläinen povest eli pitkää novellia tarkoittava kertomus.
Suomalaisille tämän keskipitkän proosalajin tekivät tutuiksi jo
1800-luvun lopulla sanomalehdet, jotka julkaisivat venäläisiä
kertomuksia följetongeina. Pienoisromaaneiksi niitä alettiin kutsua
vasta 1900-luvulla.
Nyt
mennään 1980-luvun Neuvostoliitossa, kuten jo aiemmin Liksomin
saman vuosikymmenen teoksissa Go Moskova Go ja Väliasema Gagarin.
Mutta Hytistä nro 6 on poissa kaikki jälkimoderni säätö, ja
tilalla huokuu venäläisen kirjallisuuden keskittynyt hartaus,
moderni melankolia, jonka Liksom saa hienosti esiin.
Liksom
tietää, mistä kirjoittaa, hän tuntee kuvauksensa maut ja sävyt,
pystyy välittämään jopa epäselvän "kotoisan"
läheisyyden, jota tyttö kaikesta huolimatta tuntee matkakumppaniaan
kohtaan. - - -
"Ihminen
pystyy kaikkeen kun pakotetaan", kailottaa tomera vaunuemäntä
Siperian junan käytävällä. Lukija ajattelee, että nyt opetetaan
minua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti