Suom. Jaana Nikula
Gummerus, 2013
Alkup. För många länder sedan, Schildts & Söderströms, 2013
279 s.
Zinaida Lindén on Neuvostoliitossa, Leningradissa syntynyt kirjailija, joka nykyään asuu Suomessa, Turussa ja kirjoittaa ruotsiksi. Luin jokunen vuosi sitten kirjailijan Runeberg-palkinnon voittaneen romaanin 'Ennen maanjäristystä' ja 'Kirjeitä Japanista'. Ihailin niissä kaunista, tarkkaa kieltä ja huumorilla terästettyä melankolista tunnelmaa.
Samat elementit toistuvat tässä romaanissa.Omaelämäkerrallisessa tarinassa päähenkilö, minä, on diplomaatin vaimo Galja, Galina, taidehistorioitsija, joka seuraa miestään komennuksille eri puolille maailmaa. Sivullisuus ja ulkopuolisuus, jota tämä toisen työn mukana kulkeminen merkitsee, alkoi jo lapsuudessa, kun vanhemmat, patologi ja kustannustoimittaja, olivat toisilleen ja työlleen niin omistautuneita, että lapsi oli kuin ylimääräinen ja tarpeeton lisä heidän parisuhteessaan.
Kun olin repäissyt itseni irti äidistä ja päässyt yliopistoon, hän lohduttautui sillä että tytär opiskeli ainakin arvostettua erikoisalaa, taidehistoriaa. En suostunut näyttämään hänelle kurssitöitäni. Hänellä oli aivan liian vahvat mielipiteet maalaustaiteesta ja grafiikasta. Mutta nuorten miespuolisten suojattiensa kanssa hän oli tinkimätön. Heidän kurssityönsä hän kirjoitti itse.
- - -
Äiti inhosi keittiössä puuhailemista. Eikä mummi ollut sen parempi. Hänen Komsomol-nuoruutensa iskulause oli ollut 'Alas keittiöorjuus!' Hän pysyi kattiloiden vihollisena loppuun asti.
Neuvostoliiton aikainen Leningrad elää lapsuus- ja nuoruusmuistoissa. Näihin kuuluu rakastuminen Roman -nimiseen nuorukaiseen, josta tulee koreografi ja balettitanssija. Side mieheen ei katkea, vaan jatkuu epämääräisenä taustalla siitä huolimatta, että avioliitto moskovalaisen Igorin, diplomaatin kanssa kuvataan onnellisena. Lopussa Galjan vanhempien elämästä paljastuu yllätys, haudan äärellä Pietarissa.
Tarina ei käänteissään ole kovin kummoinen, mutta kirjan tekee mukavaksi lukukokemukseksi sen tunnelma - voisiko sitä sanoa tshehovilaiseksi - melankolinen, utuinen, salaperäinen sekä lämpimän huumorin sävyttämä nostalgia vanhoista neukkuajoista. Ja naiselliset pohdiskelut miessuhteista.
Entiselle turkulaiselle kiva pätkä luettavaksi:
Olen oppinut rakastamaaan Turkua. Rannalla on empirerakennuksia. Pietari pienoiskoossa. Lokit huutavat samaan tapaan kuin Vasilinsaarella. Muutama konttinosturi piirtyy taivasta vasten.
Jalankulkusilta jolla seison on nimeltään Teatterisilta. Pari valtavaa jäälauttaa tukkii joen. Ne ovat poikittain joessa kuin kookkaat proomut vailla peräsintä ja ruoria. Toista olisi Nevalla, siellä käy kova virtaus.
Turussa ei ole monumentaalisia arkkitehtonisia toisintoja, ei mitään Piranesi-aiheita, mutta täällä on omalla tavallaan suurenmoista. Näkee että tämä on Suomen entinen pääkaupunki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti