Woolf, Virginia: Mrs Dalloway
Luettu 7/2003

Kirja oli ajankohtaista lukemistoa kahdesta syystä:

a) viime vuoden uutuusleffa Tunnit - Hours perustui yhden kolmesta episodistaan osalta tähän ja

b) on eräs 1900-luvun kirjallisuuskurssin teoksista, joihin pitää tutustua. Kurssi on elokuussa.

Mrs Dalloway on viime vuosisadan alun lontoolainen hienostorouva. Kirja kertoo hänen ja hänen tuttavapiirinsä elämästä yhden päivän aikana, jolloin valmistaudutaan hänen luonaan pidettäviin kutsuihin. Tekniikka on tajunnanvirtaa, ja näkökulma muuttuu vauhdissa, aina sen mukaan, kenen pään sisällä ollaan. Minuun kirjalla ei ollut varsinaista imua, mutta epäkiinnostava se ei kuitenkaan ollut.

esipuheessa sanotaan, että veltto lukija tuskin häneen mielistyy. Pieni pisto, koska välillä, useinkin, tunnen itseni nimenomaan veltoksi lukijaksi. Nukahtelen kesken kappaleiden enkä muista,mitä olin juuri lukenut. Tämä jälkianalyysi toimii nyt vastalääkkeenä sille velttoudelle.

Vielä esipuheesta: ‘Virginia Woolfin mystiikan täyttämälle elämän käsitykselle on myös ominaista tajuta, ettei elämässä ole mikään vähäpätöistä. Kaikki täyttää omaa tarkoitustaan ja saa sillä tavoin salaperäistä symbolista merkittävyyttä’.

‘Henkilöhahmojen ääriviivat ovat tahallisen utuiset: hermosairas Septimus omistaa kauneuden ja totuuden valtakunnan avaimet’ - tätä en oivaltanut ollenkaan. Minusta tyyppi vaikutti pelkästään mielenvikaiselta ja siksi rasittavalta.

‘Mihinkään kelpaamaton, elämässään epäonnistunut Peter Walsh ymmärtää kuitenkin elämää ja ihmisiä paremmin kuin hänen menetyksellisemmät ystävänsä.’ Tämä oli minunkin suosikkini.

‘Virginia Woolf on varsin puhdas esimerkki hentorakenteisesta leptosomista ja jakomielisyyteen taipuvasta skitsofreenista. Skitson ominaisuudet ovat helposti häneen sovellettavaissa. Hän oli yliherkkä mutta samalla kova, kuningatarmainen, käskevä aristokraatti, joka piti yllä välimatkaa toisiin ihmisiin. Hänessä oli alituinen itse-erittelyn tarve ja sisäinen levottomus, josta hän yrittää paeta jonkinlaisen mystiikan avulla.Hänen harmonian kaipuunsa löysi tyydytyksen lähinnnä panteismissä, taiteessa skitsoja kiinnostaa eniten muoto. Virginia Woolfin taide on alituista partiointia ei-kenenkään maalla, proosan ja runouden välimailla, alituista pyrkimystä kokeilemaan uutta muodon alalla.’