lauantai 19. lokakuuta 2013

Heidi Köngäs: Jokin sinusta
Luettu 1/2009

 


Tässä Hesarista pätkä: ’Jokin sinusta on selviytymistarina ja kehityskertomus. Se kuvaa poissaolevan valtaa ja sitä, kenelle ja minne ihminen kuuluu. Kertomuksesta ei löydy viisasta kuningasta, joka ratkaisisi äitien välisen riidan lapsesta. Valinnan tekee aikuinen Marga sisällään.’
 
Omaelämäkerrallinen romaani, jossa kirjailija (gen. Könkään) on kirjoittanut elämänsä dilemmasta vasta biologisen äitinsä kuoltua. Äiti luopuu lapsestaan lapsettomalle sisarelleen, josta tulee Margan äiti ja katoaa maailman tuuliin seuraamaan kaunottaren onnetonta polkua – siltä näyttää. Näkökulmat vaihtelevat eri luvuissa äidistä tyttäreen ja tämän siskoon. Samoihin aikoihin syntyneelle ajankuva on hauska: varsinkin ruotsalaisten hienous 60-luvulla meihin maalaisjuntteihin verrattuna. Ja 50-luvun maaseutu ja se viaton aika Suomessa. Marga on tytär eli kirjailija, joka yhteisen elämän kautta on äitinsä valinnut ja siksi suhde oikeaan äitiin värittyy enimmin torjunnalla. Pelko tulla revityksi irti sieltä, mihin on juuriaan alkanut kasvattaa on suuri. Siksi hän ei torjunnalta suostu tutustumaan äitiinsä satunnaisten kohtaamisten aikana. Uteliaisuus herää vasta aikuisena, ja varsinkin kun äidistä tulee kuolemassa vaaraton. Tykkäsin. 
 
Ärsyttävä nimi kirjalla, vaikka sillä olikin yhtymäkohta sisältöön: äidin haudalla osa tervehdyksestä kukkanauhassa. Mietin muutaman toven minkä nimen olisin antanut. ‘Et ole äitini’, ‘Äidin oma’, Kätketty, Vaiettu, Sanaton sopimus, peitetty haava, Vieraan äidin lapsi – no ehkä Jokin sinusta on parempi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti